maanantai 14. syyskuuta 2009

Cancer Dust


Meikä ei suoraan sanoen ymmärrä puuliskeittauksen päälle. Ei sillä että en siitä tykkäis, mutta kerta en sitä niin ossaa skeitatakkaan niin ei sen kattominenkaan oo ihan niin herkkää ja hienovaraista kun niillä jotka sen päälle paremmin ymmärtää. Viimesimmät Trässerin leffatkin on mulle periaatteessa yhtä ja samaa. Ei eroa mun silmissä toisistaan.

Tällaisessa tilanteessa pitää siis käyttää konsulttia. Asiantuntevaksi puuliskeittauksen päälle ymmärtäväksi konsultiksi valkkautui Iiro. Tosin loppujen lopuksi kun leffaa oltiin pyörimään laittamassa, paikalla oli kokonainen raati, johon kuului Iiron ja allekirjoittaneen lisäksi myös Ruottis, Tero, Tallinnan Pauli, Johtaja ja Kisu.





Meininki oli Iiron leffateatterissa varsin korkealla ja ennen elokuvan aloitusta päätettiin asiaan kuuluvasti riisua paidat pois. Iiro ja Ruottis oli tutustunu aikasemmin leffan tehneiden kundien blogiin, joten molemmat tiesi mitä odottaa. Terokin sanoi luulevansa että tietää mitä meininkiä tulossa.

Itsellä ei ole tuosta illasta enää muistikuvia kotimatkankaan osalta, joten oli varsin hyvä että tuli tehtyä muistiinpanoja. Alta löytyy kokoelma leffan aikana kuulluista kommenteista kaikkien "huh huh!", "joo!" ja "mitä vittua!!" -huutojen seasta.

"Let's get fucked up!!!"
"TODISTAJA!!!"
"Eihän tuo oo ku pelkkää verttiä"
"Toi on muuten Johnny Turgensen" -Iiro
"JOO. Hiili indi stepeistä!!"
"Toi oli muute se Josh Matson, eli Oksentaja"-Iiro
"Lepin mielestä eggplant on kaikkein kingein trikki"
"Nyt tulee pillun litinää"
"Meikähän on oikeesti alunperin Fresnosta kotosin" -Iiro
"Näitsä ton? Suorasta kaaresta kornerin yli!" -Ruottis
"Grant Taylor vetää silleen Eniz tatsilla, mutta nää jätkät vetää vittu silleen vaarallisen näkösesti viskipäissään. Tästä meikä tykkää" -Iiro
"Farmer Tony on muuten eniten UG"-Iiro
"Onko toi Kärä?"
"Tiäksä, toi puuli on niiku se saluunan sylkykuppi"
"Kuuntele saundia!"-Ruottis
"Noi äänet kuulostaa mun korvaan yhtä hyvälle ku Tuomari Nurmio"-Iiro
"Eihän tässä oo mitään järkee"-Kisu
"Lincoln Nass - surffisortsit ja muslimihuivi. Eikä ees kenkiä!"
"Ton puulin ainoo flätti on tuo vertti!"-Ruottis
"Onko toi niga, vai vaan likane?"
"Tää on Travis Peterson ja tää on täys mäne ainaki hiuksista päätelle"-Iiro
"Suorittaako tää?"-Ruottis
"Suomessa tän kundin nimi ois Pikkis"-Iiro
"Ryan Johnson, kingein kääpiö ikinä"-Iiro
"CAPLETON!!"
"FLIPPI LOVESEATIN YLI!!!"
"No HUH HUH!!!"-Johtaja
"Ei tää vetäny tälleen New Dealin leffassa"
"Heleposti kovin!"





"Nyt soi muuten King Diamondia (Judas Priestiä)"
"Ei kai tuo oo Session Killer?"
"Onse! Se on Omar!"
"Nyt soi Overkilliä!"
"Toi on liian laiha että se vois olla Richard Paez. Se on saleen Stu Graham"
"Kulkuset punnitaan drop-inissä"-Ruottis
"Missä se sikari?"-Iiro
"Skreech on tuttu Lowcardista!" -Iiro ja Tero
"Täähän on aivan sairas, ja vielä junnu"
"TEILBLOKKI MULLISTERILLA!!!"
"Ei, älä tee tuota"-Kisu
"Täähä on joku retard-mexicano"-Tero
"SLÄMI-pätkä!!! Taju pois!!"
"ajaijaijaijaai!!!"-kaikki
"eihä tässä oo ku pelkkiä pää-osumia!!"
"Muijja söi ton ruven!! Ei oo skänkejä muijjia!"-Tero

Tässä kohtaa tuli vissiin lopputekstit ruutuun.

"Pitäskö meillä olla tänään tatuointi-ilta?"-Iiro
"Eihän ton näkösiä kundeja oo ku jenkeissä"







Lopuksi oon näköjään keränny raadilta 0-100 asteikon arvosanan leffalle:
90
92 (vieressä jotain perusteluja, joista en saa selvää)
4,5 (ai tää oli nollasta sataan, saanko vaihtaa?)
100
927
100 katselu kokemukselle/ 85 leffalle

Keskiarvoiseksi arvosanaksi leffalle siis saadaan:
216

Uuden karhea Cancer Dust on kuluvan(09) vuoden teos. Leffan on tehny Josh "Peacock" Henderson (Pee Cock productions). Kundi on ilmeisesti tehny myös 06 vuonna valmistuneen TresSLASHING -leffan, mikä todennäköisesti on yhtä väkevää kamaa kun tämä uusikin. Cancer Dust on 45 minuuttia pitkä, eikä siinä vissiin mitään boonuksia tainu olla.
Molempia leffoja voi hankkia itselleen ainakin Unicron.netistä.

PS. Leffa jäi muuten Iirolle "lainaan", eli sitä voi ehkä myös kysellä Iirolta jos haluttaa nähä ja on pihi.

2 kommenttia:

  1. Hahaa! Mites sit se populus ja karaoke! Lens muute aamulla oxe! -iiro

    VastaaPoista
  2. Meikä kerkes Populuksessa ilmottaa piisinki. Robbie Williamsin Feel.
    Lähin kyllä vissiin enne sitä jo pois.
    Rullasin vissii himaan. Lintsin mäki on vähä mysteeri että kävelinkö turvallisesti sen vaiko rullasinko vähemmän turvallisesti...

    VastaaPoista