Extremely Sorry on tähänastisen dvd-aikakauden huonoin ison profiilin skeittileffa.
Perustelen kyllä miksi, mutta aloitetaan niillä parilla jutulla mikä tässä leffassa oli hyvää.
Shane Crossin aloittava muistopätkä on räikeän erikoinen. Edesmenneen kundin viimeisistä matskuista koostettu partti on täytetty ylilyönnin puolella olevilla animaatioilla ja kuvankäsittelykikoilla. Eihän siitäkään mitään olisi tullut jos kaikki muutkin partit olisi ollut maustettu samalla määrällä kuvallista räiskettä, mutta ainakin tässä määrin ratkaisu mielestäni toimii. Kerrankin jotain ihan uutta.
Toinen onnistunut partti kokonaisuutena on Lance Mountainin. Selkeä idea ja tyylikäs toteutus ja riittävän kovat jutut. Toimii.
Bobin partti on juttujen osaltaan toiselta planeetalta. Eri asia osaako niihin kukaan samaistua, mutta kyllähän noita juttuja kattelee ihan yhtä mielenkiinnolla kun vaikkapa Ennätystehdasta... ihmis-eläimen suorituskyvyn ihmeellisyyksiä.
Positiivisluonteinen on myös Rowleyn pätkä, lähinnä surkean soundträckin keskeltä positiivisesti esiin nousevan biisin takia. Mitä muuten oli se iltarukouksen luku siinä biisien vaihteessa?
Pahiten leffaa vaivaa se, että kaikesta huokuu läpi se että kukaan tekijöistä ei ole tiennyt mitä leffan kanssa halutaan tehdä. Homma on mitä ilmeisimmin jäänyt Ewan Bowmanin ja Rowleyn harteille, jotka ovat saaneet aikaan varsin onnistuneen sekamelskan. Leffasta ei välity minkäänlaista tekijöiden ”rakkautta” tuotostaan kohtaan, vaan siitä jää hätäisesti ja väkinäisesti pakerrettu maku.
Yhdellä hetkellä ruudulla on lapsiin vetoavaa muovailuvaha animaatiota, seuraavalla taideleffaan sopivaa mustavalko-seepia kohinaa ja nopeutettua aavikkomaisemaa.
Ei voi vaan kun kaiholla muistella kuinka loistavasti Johnny Rotten toimi Sorryssä parttien välillä ”juontajana”.
Skeittaus tuntuu yhdentekevälle. Yksikään partti Bobia lukuun ottamatta ei tarjoa mitään ennennäkemätöntä tai edes mitään jo nähtyä, jota olisi tehty omalla näkemyksellä uusiksi. Kukaan firman luotto pro’istakaan ei ole tuntunut saaneen itsestään mitään näkemisen arvoista irti. Kukaan ei ole kyennyt lähimainkaan siihen mitä 6 vuotta sitten.
Musiikit on kauttaaltaan paskat.
Kokonaisuutena Extremely Sorryn lähin vastine löytyy Bill Weissin Digital –leffoista, joskin niissäkin on joskus parempia partteja kuin tässä.
Kun Extremely Sorrya vertaa vuosien takaiseen Sorryyn, tulee nyky- Flipin puolesta lähes paha mieli. Sorryn aikoihin (eikä vähiten Sorryn ansiosta) Flip kuitenkin oli SE skeittifirma tässä maailmassa. Toista on nyt (eikä vähiten Extremely Sorryn ansiosta). Sorry kirjoitti Flipin nimen skeittihistoriaan kun taas Extremely Sorry on firman viimeinen rääkäisy ennen unholaan painumista.
Kuolevilla dvd-markkinoilla täytyy ottaa uudet keinot käyttöön, ja tämän vuoksi Extremely Sorryn dvd onkin nimetty COLLECTORS EDITIONIKSI. Niin, kaipa sitä nykyään jo on jonkinmoinen keräilijä jos leffoja itselleen ostaa. Leffan suurehkojen kansien sisältä löytyy leffan lisäksi erittäin vahvasti lapsille suunnattut extrasälät; Flip – Skate Dicet, eli skaten peluuseen jollaintapaa liittyvät nopat; keltaiset Extremely Sorry –kengännauhat; pari arkkia tarroja leffassa esiintyvistä muovailuvahahahmoista. Dvd:ltä löytyvät video-extrat ovat itse elokuvan tavoin surkeat. Tarjolla on pari traileria sekä jämiä muutamilta pikkukundeilta, joilta omaan makuun oli liikaa juttuja itse leffassakin.
1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti