lauantai 19. joulukuuta 2009

Old School Department


Kuten leffan nimestä voi nokkelimmat jo arvata, tarjoaa Old School Department ajan kanssa rauhassa kypsytettyä skeittausta. Kokonaisia partteja leffassa isännöivät Toni Hynninen, Rad Mike ja leffan toteutuksesta War L.A. –nimimerkillä vastannut Jani Sotala sekä myös kaikki frendi partissa esiintyvät ovat kaikki iältään lähempänä täyttä neljää kymmentä kuin kolmea (pahoittelen jos oletukseni oli väärä). Skeittaajien iän ja kokemuksen myötä kuvaruudulla nähdään mm. nykyään harvinaisempia street plantteja sekä muita kokeneella mielikuvituksella tehtyjä temppuja. Meininki on leffan läpi erittäin hyvä. Leffasta välittyy vilpitön skeittaamisen hauskuus. Kyseessä mielestäni on erittäin ”luonnollinen” ja ”aito” skeittileffa, jonka tekijöiden todennäköisin motivaatio on ollut tallentaa yhden kesän muistot mukavaksi paketiksi. Hommassa on siis onnistuttu varsin hyvin. Editointi kelpaa, musiikit on ainakin leffassa esiintyvien mieleen ja jopa täysin ulkopuoliselle tulee leffaa katsoessa hyvä mieli.
Parhaimpina skeittauksellisina hetkinä nostaisin esiin Hynnisen pätkän, Rädärin mahtavan nollie/svits voittoisen ranin sekä frendipätkästä löytyvät Bosleyn jutut. Mukava lisä oli myös viime syksyisen Kiasman 30Sk9-näyttelyn tiivis filmatisointi, koska syystä tai toisesta en itse kerennyt näyttelyä katsomaan. Loppu tekstejä edeltävä Rädärin ja Steve Olsonin jutustelu on myös mahtavaa katsottavaa.
Kingi leffa. Ens vuonna tulossa jatkoa?
20 minuuttisen leffan hankintaa voi varmaankin tiedustella suoraan siinä esiintyviltä kundeilta.

7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti