Clyde Singletonin tuottama Minority Report ei ole enää luojan vuonna 2010 mikään uusi tapaus. Viissiinkin jo 3 vuotta sitten julkaistu leffa ei ole suurempia kehuja kerännyt, mutta silti mielestäni leffa on aina vaikuttanut mielenkiintoiselle tapaukselle. Onneksi jätin leffan odottamaan ns. alelaari-vaihetta, sillä täyden hinnan arvoinen ei Minority Report missään nimessä ole.
Leffan kuningas ajatus on ollut se että siinä esiintyy ainoastaan tummaihoisia skeittareita (+ Pat Duffy!). Tällä ajatuksella ei tosin pitkälle pötkitä varsinkin, jos itse leffa on näin huonosti tehty mitä nyt on.
Vartin mittainen leffa muodostuu kolmesta tai neljästä peräjälkeen tulevasta montaasista. Eri parteissa esiintyy osittain samoja kundeja ja jopa saman partin aikana on yhden kundin matskut ripoteltuna erilleen ympäri parttia. Esim Shuriken Shannonilla on leffassa noin 10 trikkiä, joista ensimmäistäkään ei ole editoitu toisen perään. Lisäksi intron ja lopputekstien välillä, ei missään vaiheessa kerrota kuka milloinkin skeittaa. Vaatii uskomatonta skarppaamista jos haluaa olla yhtään perillä siitä kuka milloinkin ruudulla skeittaa.
Edellämainitut "ominaisuudet" pistivät väkisinkin miettimään, oliko tässä Clydellä nyt tarkoitus saada katsoja ajattelemaan "Eihän näitä nekruja tunnista millään toisistaan". Jos tämä on ollut tarkoitus, nousee Minority Report omalla tavallaan aivan uudelle katsojaa puhuttelevalle tasolle, jollaseen skeittielokuvissa tokko on koskaan aiemmin yletty. Mustan vähemmistön äänitorvena tunnettu Clyde on saattanut onnistua tavoittamaan jotain tosi uniikkia.
Tosin, asia voi olla niinkin että Clyden harteille ei olisi kannattanut sysätä näin vaativaa työtä ja Minority Report on ainoastaan perinteisen vilpittömällä tavalla erittäin sekava ja huono skeittielokuva.
2 (parempi siis kuin Extremely Sorry)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti