Night Prowler

Night Prowler on Katsumi Minami nimisen Japanilaisen kundin leffa. Muihin viimeaikaisiin Japanista tulleisiin leffoihin verrattuna Night Prowler on vähiten kulttuurishokkia aiheutava teos, silti ollen omaperäinen ja japanilainen. Ylimääräiset välipätkät ja itsetarkoitukselliset ylieditoinnit loistavat poissaolollaan. Silti esim intro on erittäin tyylikäs ja omaperäinen. Pääosin yöllä kuvatuista matskuista koostuvaa Night Prowleria on menty jo nimittämään 2000-luvun Eastern Exposure kolmoseksi. Vertaus on erittäin osuva.

Musiikit on todella hyvät, editointi toimivaa ja kuvaus nopeaa. Joillekkin pienenä turn-offina toiminut kuvaustyyli ei missään vaiheessa itseäni päässyt haittaamaan. Kameran liikkeet on ajoittain kyllä erittäin nopeita, mutta tuovat mielestäni enemmänkin vaan sitä positiivista särmää kokonaisuuteen.

Leffan rakenne painottuu reissu/kaupunki/montaasi -pätkille, mutta mukana on myös muutama yhden henkilön soolo-partti. Lopettava Deshi on oikealla paikalla, kuten myös leffan avaava Hiroki Muraoka. Philadelphian Rich Adlerilla on myös oma osuus. Kingejä Japanin miehiä ovat myös Maru, Toshiro Mifune, Akira Imamura, leffan isä – Katsumi Minami, sekä erikoismies Akiochan.

Puolituntisen leffan lisäksi lätyltä löytyy tosi kova vartin mittainen off cuts –pätkä sekä aiemmin mainitun Akiochan erikoinen biisin äänitys rani.
Night Prowler on ehdottomasti menneen vuoden parhaita leffoja. Olet mahdollisesti nähnyt leffan jo vimeosta, mutta suosittelen leffan hankkimista hyllyyn. Viimeiset leffasta jäljellä olevat kappaleet on myynnissä Josh Stewartin nettisivuilla osoitteessa www.theoriesofatlantis.com. Osta omasi ennen kuin loppuu.


10

This Time Tomorrow

Chris Mulhern on yksi viimeisistä itsenäisistä skeittileffan tekijä –mohikaaneista. TTT on jo Mulhernin neljäs leffa. Kokemusta leffan teosta omalla rahalla ja matkustelusta ympäri maailmaa, siis löytyy. Vertailua aikaisempiin Mulhernin leffoihin en kykene tekemään, koska esim kohtalaista kiittelyä kerännyt edellinen leffa, Few & Far Between, on itseltä näkemättä. En usko että kauheasti vikaan menee jos menen nimittämään Mulhernia ns. post Static 2 - Josh Stewart –koulukunnan edustajaksi. Runopoikamaisuus, vanhojen rakennusten fetissimäinen-kuvailu, munattoman puolivanhan rokin käyttäminen soundträkkinä ja kuvaamiseen jopa tarpeettoman paljon panostaminen ovat Mulhernin ominaispiirteitä ja katsojasta riippuen myös syntejä.

This Time Tomorrown audiovisuaalisen toteutuksen positiivisenä pilkahduksena toimii kuvan päällä graafisena mausteena käytetyt vanhat kaupungin kartat ja rakennusten pohjapiirustukset. Ei sillä että kovinkaan omaperäisiä nämäkään olisi, mutta hienoja silti.

Ongelmia leffalla on myös kahden tai useamman biisin sovittamisesta yhteen pätkään sekä muutenkin yleisen rytmityksen ja kokonais temmon kanssa. Pituudesta olisi myös voinut karsia vähintään muutaman pätkän verran.

Partteja ja montaaseja leffassa on siis yhteensä tunnin verran. Parhaat pätkät on leffan avaava Jimmy Mcdonaldin pätkä, Devon Connelin ja Steve Duranten yhteispartti sekä puolivälistä löytyvän Philly-kundi Brian Douglasin osuus. Muita tuttuja tai tuntemattomia leffassa esiintyviä kundeja ovat mm. Lucien Clarke, Will Harmon, Rory Milanes (parantanut ja kasvanut huomattavasti sitten Landscapen Horizonsin), Dave Caddo sekä Curtis Rapp. Varsin mukava piirre on Love parkin esiintyminen suurissa määrin leffassa. Lähinnä yö aikaan kuvatut Love- matskut on oikein mukavaa katottavaa.
Spotit ja kuvauspaikat sijoittuu Lontoota lukuun ottamatta muutenkin pääosin Philadelphiaan ja muualle Ameriikan itä-rannikolle.

Vaikka leffassa olisi voinut olla se tuhat asiaa toisellatavoin paremmin, ei se missään nimessä silti huono ole. Perus vahva, hyvä, ok. Harmittaa tosin vähän kun itsenäiset leffamiehet käyttää vuosia elämästään ja tulos on tämä. Kaipa se Mulhern itse tykkää tekeleestään? www.chroniclesofhern.com


6

Sweet ’n’ Sour

Sweet Skateboards on Ruotsalainen skeitti firma. Norjasta muuten löytyy Shit skateboards. Sweet ’n’ Sour on kuitenkin Sweetin uusi leffa. Leffoja Sweetin nimellä on saatettu tehdä yksi aiempikin, mutta asiasta en ole ihan varma. Isolla rahalla pyöritettävä (Sweetin nimellä löytyy dekkigrafiikkaa ja vaatteen rytkettä kymmenittäin) firma nimittäin tuli tietoisuuteeni vasta tällä nimenomaisella, Kingpinin välissä tulleella ilmaiskiekolla.

Leffassa skeittaa mitä ilmeisimmin Sweetin tiimi, vaikkakaan ihan joka kundilta ei kokonaista pätkää taida ollakaan. Tiimi lista löytyy vaikka sieltä nettisivuilta (sweetskateboards.com), joten tyydyn tässä nyt mainitsemaan parhaat palat. Paras pätkä on Erik J Petterssonilla. Ookoo pätkä myös Myhrwoldin Antonilla. Daniel Spängsillä kova svits flippi enderinä. Tiimin ilmeinen vientituote, Josef Scott Jattalla viiminen partti, mutta eipä se kovasti lämmittäny. Musat ei myöskään lämmittäny, ollenkaan. Eikä oikeesti kauheena mikään muukaan. Leffaa on vissiin kuvattu pari vuotta, ja uskoisin että Ruotsissakin kesä tulee kerran vuodessa. Silti melkein koko leffa on kuvattu Barceloonassa tai muualla Espanjassa. Ois niitä Ruotsi-spottejakin johonkin väliin kelpuuttanu.

Kaipa tämä on jollain mittapuulla kovempi ja ainakin kansainvälisempi kun suurin osa Suomesta tulevista leffoista. Silti en jaksanut kovinkaan innostua tästä. Se sieluko se sit on mikä tästä puuttu? Ok leffa periaatteessa ja moni varmaan tykkää. Pituus leffalla on onneksi inhimillinen puoli tuntia, joten kyllä tämän helposti jaksaa katsoa. Unskasta saa Kingpiniä vitosella.

4