Skateballs

Skateballs on Toebock mediagruupin uutukainen ja itseasiassa myös esikoinenkin. Aikaisemmin Toebockin videot, kuten esim Don't Act Famous ovat olleet yksin Adam Crewn tuotoksia. Ilmeisesti "mediagroupiksi" laajentuminen käsittää sen että nykyisin Toebockin nimen alla leffoja tulee ulos myös muilta tekijöiltä. Skateballs on nimittäin Tom Carter nimisen kundin teos.

Skateballs on melko erikoinen tapaus. Elokuva klippejä ja runsasta huumoria sisältävä leffa on pintapuolisesti erittäin hauska ja hyvä leffa. Toisen katselun tuloksena käteen toisaalta jää enää lähinnä puolihauskaa hassuttelua, keskinkertaista skeittausta ja tosi hajanainen kokonaisuus.

Parhaita puolia leffassa on loistava intro, Two Hawks Youngin ja Ryan Stranglandin yhteispartti, kotibile-soundtrack sekä Shane Jenkinsin kaikintavoin LOISTAVA Beavis and Butt-Head -pätkä.

Puoli hauskaa ja/tai muuten maininnan arvoisia on skeittauksen lomaan GnR - You Could be mine musiikkivideota sotkeva LA-montage (jossa muuten esiinty Chad Fernandez aivan sairailla matskuilla!!), Adam Crewn "full legnth"-partti sekä jonkinsortin extreme makeoverin läpikäyneen Aaron Artiksen pätkä.

Vaikka Skateballs ei huippuhetkistään huolimatta osu aivan nappiin, löytyy lätyltä varsin muhkeat extrat. Pakollisten jämä ekstrojen yms trailerien lisäksi tyrkyllä on Tom Carterin aikaisemmat leffat eli 2002 vuoden Video Games, 2005 vuoden LA-keskeinen Wait for It sekä tärkeimpänä Tom Carterin ja Ian Shulmanin yhteistyön tulos:


HAULIN' ASS TO HALL & OATS

Haulin' Ass lukeutuu henkilökohtaisiin alltime lemppareihin. Pari vuotta sitten (2008) julkaistu Seattle leffa on 100% tribuutti Darryl Hallin ja John Oatesin muodostamalle duolle. Leffan kaikki musiikit on kyseisen orkesterin tuotantoa. Jokaisen partin sekaan ja väliin on myös editoitu kyseisten biisien musiikkivideoita.

Kokonaisuus on erittäin onnistunut, hauska ja toimiva. Meininki on melko välitön ja rento. Leffan skeittaus koostuu muutamasta jaetusta pätkästä, parista montaasista sekä kolmesta yksilöpartista. Avaava Two Hawks Young on kova, kuten myös sooloparttilaiset. Montaasit on myös pullollaan kovaa kamaa.

Haulin Ass on enemmän kuin osiensa summa. Se on yksi parhaista keinoista käyttää 20 minuuttia elämästään ja aivan helvetin iso syy minkävuoksi Skateballs dvd on pakkopoisto -leimansa ansainnut.

Skateballs : 6
Haulin Ass to Hall & Oates: 10

Solution - Haze

Solution nimimerkin takaa löytyvällä Jokisen Villellä on skeittileffan tekoon tarvittavaa "taiteellista silmää" enemmän kuin monella muulla. Itseasiassa väittäisin jopa, että tämä ansioihinsa nähden varsin tuntematon kundi on yksi maamme parhaita rullalautaleffan tekijöitä. Digivideon ja kaitafilmin yhteen sovittaminen on ainakin paremmin hallussa kuin tässä maassa kellään muulla. Porista maailmalle (tai ainakin Helsingin Kallioon) ponnistanut Ville on tehnyt Hazea ennen ainakin aPoriFilmin sekä Exposedin. Varsin hyviin aikaisempiin leffoihin verrattuna Haze on jälleen oktaavin verran kovempaa kamaa, kuten arvata saattaa.

Edeltäjiään huomattavasti Helsinkiläisempi Haze pitää sisällään pari jaettua parttia/montaasia sekä myös muutaman yhden henkilön tähdittämän partin. Suosikki pätkäkseni on muodostunut Nikkasen Niilon pätkä. Maltion Tomin enderipätkän loppupuolelta löytyy myös muutama aivan sairas trikki.
Sisäpihoja on koluttu kiitettävällä antaumuksella ja mukana on ainakin itselleni muutama uusi siisti sisäpihaspotti. Ydinkeskustan skeittaamisesta myös aina plussaa.

Audiovisuaalinen puoli on tosiaan lähes täydellisyyttä hipovaa. Kaitafilmi matskut on maamme laadukkaimpia ja kokonaisuus on helkkarin onnistunut. Leffassa esiintyvien skeittareiden nimien kirjoittaminen ainoastaan introon on varsin tyylikäs ratkaisu. Käytännössä siitä ei kuitenkaan ole hyötyä, jos haluaa yhdistää nimen ja ennalta naamatutun kundin, koska nimiä ei ole kirjoitettu esiintymisjärjestykseen. Siitä siis tosi pieni miinus.

Haze löytyy Villen vimeo-tililtä, mutta tarjolla on myös tosi hienoilla kansilla ja dvd valikoilla varustettu dvd. Lätyn ekstroista löytyy myös toinen leffa, sekä kourallinen ekstra partteja. Parhaiten bonareiden tarjonnasta kolahti itselle Dirty Connections-pätkä. Mun mielestä muuten fs nosen Taiviksen rappukurbin läpi voi käyttää ihan varsinaisessa pätkässäkin, vaikka se olisi tehty tai nähty siihen aiemmin kuinka monta kertaa tahansa.

9

Fools Gold

Jim Lalonden Fools Gold on Consolidatedin tukema pikku leffa Ameriikan San Franciscosta. FTC, Western Edition ja Seasons -leffoista poiketen Fools Goldissa on viimeisen vuosikymmenen Frisco leffoille harvinainen working class-fiilis. Ja se on siis hyvä juttu. Spotit on myös jossainmäärin sitä harvinaisempaa Frisco tarjontaa.

Leffan suurin heikkous on ensimmäisen partin paikalle laitettu leffan huonoin partti. Avaus pätkää lukuun ottamatta skeittaus on kuitenkin oikein hyvää. Consolidatedin Sean Guttierezin ja Tom Shattuckin yhteispätkässä yhdistyy hyvällä tavalla betoni puulit sekä siistit Frisco lainit.
Frendi pätkä on tosi hyvä ja Dire Straitsin tahtiin rullaava Consolidated pätkä on, varsinkin Marun ja Karman voimin, oikein hyvä.
Walker Ryan tekee ss 360 flip 5-0n kurbiin. Nathan Porter on parttinsa kanssa päätynyt aiheesta leffan viimeiseksi. Porterin tosi siistit ja pitkät streetti lainit on kovia.

Audiovisuaaliselta puolelta on mainittava keskivertoa parempi värimaailma, oli se sitten enemmän kiinni kamerasäädöistä tai ihan ympäristöstä itsestään. Musiikkipuolella on parissa partissa melko kekseliäästi kikkailtu kahdella saman nimisellä biisillä. Walker Ryanin pätkässä yhdistetään klassista Express Yourself biisiä sekä NWA:n saman nimistä biisiä. Enderi pätkässä taas sekoitetaan sekä The Animalsien että People Under the Stairsin - Warm San Francisco Nightsejä. Idea on kuitenkin näissä musiikki värkkäyksissä ollut parempi kuin toteutus eikä hyvät ideat ihan pääse oikeuksiinsa. Lopputeksteissä on Nickatinaa.

Kokonaisuudessaan Fools Gold on mukavan positiivinen ylläri.

7

Minority Report

Clyde Singletonin tuottama Minority Report ei ole enää luojan vuonna 2010 mikään uusi tapaus. Viissiinkin jo 3 vuotta sitten julkaistu leffa ei ole suurempia kehuja kerännyt, mutta silti mielestäni leffa on aina vaikuttanut mielenkiintoiselle tapaukselle. Onneksi jätin leffan odottamaan ns. alelaari-vaihetta, sillä täyden hinnan arvoinen ei Minority Report missään nimessä ole.

Leffan kuningas ajatus on ollut se että siinä esiintyy ainoastaan tummaihoisia skeittareita (+ Pat Duffy!). Tällä ajatuksella ei tosin pitkälle pötkitä varsinkin, jos itse leffa on näin huonosti tehty mitä nyt on.
Vartin mittainen leffa muodostuu kolmesta tai neljästä peräjälkeen tulevasta montaasista. Eri parteissa esiintyy osittain samoja kundeja ja jopa saman partin aikana on yhden kundin matskut ripoteltuna erilleen ympäri parttia. Esim Shuriken Shannonilla on leffassa noin 10 trikkiä, joista ensimmäistäkään ei ole editoitu toisen perään. Lisäksi intron ja lopputekstien välillä, ei missään vaiheessa kerrota kuka milloinkin skeittaa. Vaatii uskomatonta skarppaamista jos haluaa olla yhtään perillä siitä kuka milloinkin ruudulla skeittaa.

Edellämainitut "ominaisuudet" pistivät väkisinkin miettimään, oliko tässä Clydellä nyt tarkoitus saada katsoja ajattelemaan "Eihän näitä nekruja tunnista millään toisistaan". Jos tämä on ollut tarkoitus, nousee Minority Report omalla tavallaan aivan uudelle katsojaa puhuttelevalle tasolle, jollaseen skeittielokuvissa tokko on koskaan aiemmin yletty. Mustan vähemmistön äänitorvena tunnettu Clyde on saattanut onnistua tavoittamaan jotain tosi uniikkia.

Tosin, asia voi olla niinkin että Clyden harteille ei olisi kannattanut sysätä näin vaativaa työtä ja Minority Report on ainoastaan perinteisen vilpittömällä tavalla erittäin sekava ja huono skeittielokuva.

2 (parempi siis kuin Extremely Sorry)

360 Maffia

HangUpin numerossa 4/09, olevan 360 Maffia arvio valottaa varsin kattavasti sitä mikä/mitä/ketä Maffia laajemmalti on. Lue siis sieltä.
Tässä leffassa (360) Maffia jokatapauksessa henkilöityy Jyriin, Villeen ja Arsiin. Omaparttilaisten lisäksi leffassa esiintyy myös lyhyen frendipartin verran muita naamoja.

Dvd valikossa taustalla pauhaava Horsemouthin Rockers - manifesti kielii jo siitä että meininki tulee olemaan ainakin jossainmäärin reggae. Ja sitähän se myös on. Leffan spotit, skeittaus ja edellämainittu meininki musiikkeineen edustaa mielestäni hyvällä tavalla tietynlaista Suomi-skeittauksen maalaisromantiikkaa. Spotit on sitä mitä pienemmistä kaupungeista löytyy, ja niiden ehdoilla mennään. Vaikea ympäristö on tuottanut aikaisemminkin hyviä skeittaajia, joilla on omanlainen näkökulma tähän hommaan.

Partit on osuneet kohdalleen. Jyrin partti ensimmäisenä on vahva avaus leffalle. Villen keskipartti on myös, hiukan kornista metsä-introsta huolimatta, varsin hyvää tavaraa. Arsin pätkä on löytänyt oikeutetusti enderin paikalle, tarjoten väkevimmän annoksen skeittausta tässä leffassa. Itseasiassa kyseinen Arsin pätkä on mielestäni paras Arsin pätkä koskaan. Ok, sisällöllisesti jokin aikaisempi Arsin osuus saattaa jopa ylittää tämän uusimman, mutta nykyään miehen mittoihin kasvaneen kundin skeittauksessa on tietyllä tavalla enemmän munaa kuin ennen, ja sehän on vaan hyvä.

Lätyltä lötyy vartin mittaisen leffan kaveriksi vielä 10 minuuttia taka scenejä, mitkä aina katsoo ihan mielellään.

Hyvä leffa.


7

Traffic - Tokyo Transfer

Traffic osaa pitää leffansa sopivina suupalojen mittaisina. Ensimmäinen, ja ainoa täysi pitkä leffa, Via on sekin ainoastaan parikymmen minuuttinen, Moving In Traffic- nettipromo ainoastaan 10 minuuttia ja samaa kestoa edustaa myös jo tovi sitten julkaistu Tokyo Transfer.

Tokyo Transfer jakautuu kahteen osaan. Varsinaiseen 9 minuutin leffaan sekä ikään kuin leffan dvd ekstrana olevaan samanmittaiseen dokkari-osioon.
Itse leffasta löytyy Trafficin tiimi skeittaamassa Tokiossa, ensiksi päiväsaika-partissa ja sitten yö-partissa. Viimeisenä on oma partti Trafficin Japanin vahvistukselta, eli Deshiltä. Kaikki ok!

Dokkari-osuus valottaa hiukan taustoja sille kuinka Trafficin porukka päätyi Tokioon, sekä tarjoaa rennommalla reissu-footage -tyyppisellä kuvastolla mukavaa lisää varsinaiselle leffalle. Läpät dokkarissa on kuitenkin välillä hiukan turhan oman meiningin alleviivaavaa "this is how we skate", "this is the thing what Traffic is all about" -läppää, jotka ainakin näin suomalaisella mentaliteetilla kuulostaa typerälle.

Kokonaisuudessaan Tokyo Transfer on oikein onnistunut pieni välipala seuraavaa Trafficin kokopitkää odotellessa.

7

TBPR - LENZ

TBPR, eli TightBooth Productions tai siis japanilaisittain [taitobu-su], oli vielä edellisen Dialogue Between Insiders -leffan aikaan "pelkkä" skate crewi, mutta sittemmin porukan tiimi-nimi on valjastettu laajamittaisempaan kaupalliseen tarkoitukseen ja nykyisin TBPR onkin audiovisuaalisia tuotoksia sekä vaatetusta tarjoava Japanilais firma. Firman mies/leffan tekijä- Shinpei Uenon mukaan TBPR on nykyään "image-company". Lenz on nyt sit tämän firman ensimmäinen virallinen leffa.

Reilusti ylipitkän puolelle lipsahtanut 70 minuuttinen Lenz on komeaan kuoreen käärittyä keskinkertaisuutta. Leffaa myydään todella hienoissa, monisivuisen tuotantolehtisen sisälläpitävässä, pahvikansissa. Leffan soundtrack on varttavasten leffaa varten tehty. Kuvaus välineistö ja leffan editointi on korkeatasoisen kliiniä, tai ainakin siihen kynsin-hampain pyrkivää. Harmi vaan että tunti kymmenen minuutin leffassa itse sisältö, eli skeittaus, on niin helposti unohdettavaa.
Keskinkertaisia juttuja kahdesta tai jopa kolmesta eri kuvakulmasta hidastettuna katsoessa alkaa ajatukset harhailla pakostakkin aivan muualle.

Pääosin erinäisien "teemojen" (kaupungit, kaveriporukat yms.) mukaan kasatuista montaaseista (vaikkakin hyvin monet kundit esiintyy lähes joka partissa) ja parista (huonosta) yhden miehen partista koostuvan leffan paras osuus on viimeinen montage, joka tuntuu olevan kuin koko leffan tiivistelmä. Parhaat ja periaatteessa ainoa oikeasti hyvä partti on jätetty viimeiseksi, jolloin tunnin mittainen jämähköistä matskuista koostettu alkusoitto on ollut täydellistä elämän hukkaa.
Ok. Puolessa välissä leffaa sijaitseva Kappa Yokochou -niminen yhden yön porttikongi sessari-partti on kyllä oikein hyvä myös.

5

Far East Skate Network - Overground Broadcasting

Viime vuonna nettifoorumeilla kohinaa aiheuttanut Goy Miyagin erikois-partti on itsessäänkin jo melkoinen tapaus, mutta minkälainen ilmestys onkaan leffa, josta kyseinen partti on peräisin?

Takashiro Morita on japanilaisen skeittikuvaamisen pioneerejä. Vuodesta 1995 lähtien skeittileffoja kuvannut kundi on Far East Skate Networkin perustajia. FESN -kollektiivin mittavan filmografian uusin teos on Overground Broadcasting.
2006 julkaistulle Underground Broadcastingille jollain tapaa henkistä jatkoa oleva Overground Broadcasting on 2001-2009 vuosina kuvattu, jopa jossain määrin videopäiväkirjaa muistuttava, erittäin paljon Moritan itsensä ympärille muodostuva leffa. Leffastaan Morita on itse vaatimattomasti sitä mieltä, että se asettaa uudet standardit skeittileffoille maailmanlaajuisella tasolla.
And i quote: "FESN had released 'Subway', 'Touzainamboku' and '43-26' since 95, and is now setting a new world standard. Yes, skating was originally from abroad. But the skating and audio-visual skills has evolved in Japan as time passed.". Hyvähän se on että tietää oman arvonsa, mutta sanontojen suuresta kirjosta löytyy myös sanonta että: vaatimattomuus kaunistaa. Liekkö Morita kuullut tuollaisesta?

Kuten aikaisemmin mainitsin Overground Broadcastingia voi pitää jossain määrin videopäiväkirjana. Tai ehkä enemmänkin reissu videona. Leffan kuvaamis ajanjaksolla, vuosien 2001-2009 aikana, Morita on matkustanut/asunut/käynyt kuvaamassa leffaansa ympäri maailmaa. Esimerkiksi kaupunki partteja leffasta löytyy oletettavien Japanin Tokion, Osakan ja Naganon lisäksi myös Köpenhaminasta, Lontoosta, Bristolista, Sheffieldistä, Bostonista, Philadelphiasta, Friscosta, Los Angelesista ja New Yorkista. Kaupungin mukaan määräytyviä partteja leffassa on yksinään jo siis yli kymmenen. Tähän väliin voi myös paljastaa että leffan kokonais kesto on hulppeat 1h 50min.

Em parttien lisäksi leffasta löytyy kokonaan Japanissa kuvattu perusvahva Silas-Baxter Nealin partti, Buzenitsin Frisco pätkä (sisältää pääosin Moritan kuvaamia matskuja, jotka nähty jo Volcomin Chichagofissa), valokuvaaja Ken Goton oman pätkän ja runsaasti musisointia sisältävät Quimin ja Paulo Diazin pätkät. Loistava oivallus on myös partti jossa on nivottu yhteen Gonzin skeittaus New Yorkissa sekä Osaka Daggerssien toilailut, noh, Osakassa.

Leffaa voisi kutsua peräpainoiseksi, koska Overground Broadcastingin parhaat pätkät löytyvät leffan lopusta. Goy Miyagin partin lisäksi, leffan tuoreimpia matskuja sisällä pitävä Night- Tokio-partti (leffasta löytyy siis ihanmuutenvaan-Tokio pätkä myös) on tosi kova, jossa kingeiksi itsensä skeittaa mm. Deshi, Lui Araki sekä varmaan maailman parhaiten fs nosesliden osaava Alex Lee Chang. Toinen loistava pätkä on leffan päättävä Nagano pätkä, joka loppua kohden äityy jopa surrealistisiin mittoihin. Teletappi-tyyppisissä asuissa skeittaavat kundit japanin yössä, on melko hämmentävää kamaa. New World Order -pätkä on omalla tavallaan myös hieno ja melko kornista ideasta huolimatta onnistuu saavuttamaan jotain hienoa ja jopa herkkää.

Yksittäisistä kovista tempuista on mainittava Geo Moyan aivan sairas noseslide New Yorkissa sekä Ronnie Creagerin fs 180 benihana pyriksen yli.

Leffan toteutus on melko omalaatuinen ja Japanilainen. Videomateriaalin ylituottaminen ei ole leffan pienin synti, mutta silti joutuu ainakin jossain määrin arvostamaan sitä työtä mitä tähän, välillä videotaiteen puolelle lipsahtavaan, kokoillan skeittielokuvaan on käytetty.

Tietynlaisesta (japanilaisesta?) kunnianhimosta kertoo myös se että leffa dvd toimitetaan keinonahkaisessa boksissa, jonka on siis tarkoitus toimia yhteisenä kotelona sekä tälle Overground Broadcastingille, että sille 3 vuotta sitten julkaistulle (ja erikseen hankittavalle) Underground Broadcastingille.

Massiivisen puuduttavasta pituudesta ja kymmenistä parkki korneri bs flipeistä huolimatta Overground Broadcasting on näkemisen arvoinen kokonaisuus. Tykkäsi leffasta tai ei, tarjoaa se kuitenkin kiistatta hyvin omaperäisen ja värikkään pilkahduksen usein hyvin monotoniseen skeittileffojen maailmaan.

6