keskiviikko 23. syyskuuta 2009

NY Revisited - Vol. 1 (96-97)


Otsikon mukainen leffa ei ole perinteinen skeittileffa. NY Revisited on matka New Yorkkin vuosiin 96 ja 97. Leffa tarjoaa 20 minuuttia putkeen leikattua RB Umalin kuvaamaa New York skeittausta. Ilman musiikkeja. Ilman editoinnillisia kikkailuja. Voidaan puhua melkein enemmän kokemuksesta kuin skeittivideosta.

Leffan matskut on pääosin jo ennaltaan nähtyjä, mutta paremmin ne tomii tälleen yhdessä köntässä. Mukana on myös riittävästi täysin "uuttakin" matskua. Leffassa esiintyy useita kymmeniä enemmän tai vähemmän tunnettuja nimiä. Eniten kameran edessä on viihtyneet kuitenkin Keeffen veljekset (Jones ja Chris), Peter Pici, Huf, Quim ja Clyde. Kingejä matskuja löytyy myös vähäisemmissä määrin monelta muulta, kuten vaikkapa Keenanilta, Maurice Keyltä, Joey Alvarezilta, Danny Supalta ja Bobby Puleolta.

Skeittareiden lisäksi pääosissa on tietenkin spotit. Brooklyn Banksit, laituri kurbit, random mestat ja ehkä kingeimpänä se yksi liikenteenjakajaa muistuttava jalkakäytävän pätkä keskellä autotie-risteystä.

Umali on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Leffassa on se fiilis että kaikki nähty olisi tapahtunut, olisi sitä kuvattu tai ei.

Leffan päättävä (ja myös leffan ainoa slomotettu juttu), Havier Nunezin ss flippi Bänkkien pikku bänkistä muurin yli on jotain uskomattoman kaunista.

Ny Revisited on julkaistu 2005 ja sitä on todennäköisesti erittäin vaikea enää löytää mistään. Saman vuoden aikana RB Umali kasasi Ny Revisited vol. kakkosen joka käsittää vuodet 97 ja 98. Jälkimmäisen yli nukkuminen harmittaa paljon. Vol kakkosen hankkiminen tänä päivänä nimittäin lähentelee myös mahdottomuutta.
Jos jollakulla on vinkkiä mistä NY Revisited vol.2:hta vielä löytyisi, tai jos joku on halukas myymään omansa, niin viestiä vaan tulemaan.

10

Rodney Mullen VS Daewon Song


Vaikka kaikki ei välttämättä sitä mieltä olisikaan on Rodney vs Daewon mielestäni vielä aivan selkeästi klassisen World Industries -eran teos. Trilogyä seurannut, vuonna 1997 julkaistu leffa on viimeinen video ajalta kun World Industries kaikkine sisar yhtiöineen oli vielä Steve Roccon omistuksessa. Tää on myös vielä pääosin Socrates Lealin kuvaama mikä on aika suora määritelmä klassiselle kamppeelle. Rodney/Daewonia seuraava leffa olikin sitten 2000 vuoden hujakoilla julkaistu Rodney vs Daewon 2, joka oli siis jo Dwindlen julkaisu. Round kakkosessa ei ole enää klassisuudesta tietoakaan. MOT, Rodney vs Daewon = classic.

Jostain syystä RvsD on jätetty pois pari vuotta sitten julkaistusta Classic World Industries Boxsetistä, joka käsittää leffat vaan Trilogyyn saakka. Mielestäni tämäkin leffa olisi kuulunut ehdottomasti tuohon boxiin. Onneksi Rodney/Daewon ensimmäistä saa nykyään (on varmaan saanut jo pidempään) dvdllä aivan omissa kansissaan.

20 minuuttinen leffa alkaa kansikuva poikien parteilla. Ensin Daewon tekee kaiken mahdollisen feikkie manuun ja ss bs nosegrindiin sisään ja ulos. Ja vielä hyvillä kyydeillä. Daewonin perään Rodney on Rodney Beatlesien säestämänä.
Varsinaisen Rodney partin perään tulee vielä erillinen freestyle-partti. Samaa kahden Rodneyn partin kaavaa käytettiin myöhemmin vähemmän onnistuneesti myös Round 2:ssa ja vissiin myös kolmosessakin.
Daewoni voitti (tästä saatiin aikanaan kovia väittelyitä aikaan).

Kun otsikon mukainen aihe on saatu alta pois lähtee leffa mun mielestä vasta käyntiin. Tarjolla on team montagea A-Teamiltä, Wörldiltä ja Blindiltä, joskin hiukan viimeistelemättömän promo-henkisesti.

A-Team on tietenkin se ankein, mutta on se vanhan ajan MJ aika tikissä tässäkin. Ja jos Chet Thomas on ikinä ollu vähääkään kova ni sitä se on sit tässä(en oo aivan varma onko se silti tässäkään). Musana Nina Simonea, ei huono valinta. Kyllä meikästä A-Team oli anyway kovempi ku Prime.

World Industriesin pätkä taas on täyttä kultaa. Wu-Tangia, Bootcamp Clickiä, Axionin kenkiä, Enrique Lorenzon parasta kampetta(aivan sairaita raneja!), nuorta JB:tä(ollu aina eniten tikissä!), Marcus McBrideä(tietenki Pierillä), Shiloh Greathousea ja viimeisenä mutta tärkeimpänä king-Kareemin viimeiset kunnon matskut(411#28 opener, nollie haardi revertti kyllä aivan sairaan kova) tähän päivään asti.

Leffan päättävä Blindin osuus ei oo ehkä niin kova ku Worldin, mutta kyllä meikä saa vieläkin instant skeitti kiksit kun jossain soi sama biisi kun siinäkin.
Blindin pätkästä on nostettava ehdottomasti Gideon Choin ss haardi fs cruukedi ja tietenkin koko Creagerin osuus. Homman päättää klassisuuden määritys eli Creagerin sade kelin matskut. Haardi the Mouse-gäpistä, ranissa ja täyessä vesisateessa. Can you say Kovvaa?

9

Like Brothers


Like Brothers on Amrit Jain nimisen tyypin tekemä La/Sd leffa vuodelta 2007. Vetäjä lista on aika Skate Mafia painotteinen, enkä menisi vannnomaan etteikö tätä jopa pidettäisi ihan Skate Mafian leffana.

50 minuuttiin mahtuu partteja enemmän kuin olisi tarve. Osan parteista aloittaa myös hiukan TWS Sight Unseen tyyppinen voice over jossa joku partissa skeittaavan kavereista kehuu ja yrittää keksiä jotain omaperäistä sanottavaa ruudulla näkyvästä kundista. Ei toimi.

Editoinnissa on lähetty hakemaan tosi virallista, hifiä ja yliampuvaa tyyliä, vaikka rahkeet ei oo siinä riittäneetkään. Kuvaus puolellakin on tehty lähes pahin mahollinen synti, eli se että leffasta löytyy suht tiuhaan täydessä epäsovussa sekä 4:3 ja 16:9 kuvakokoja.

Skeittauksen osalta valon pilkahduksia ennen viimeistä parttie tarjoaa Smolikki ja frendi partissa yhdellä tempulla (feikkie ollie ss fs cruuks shuvitti!!!) esiintyvä Gabriel Rodriguez.

Ainoa syy miksi tämän leffa pitäisi katsoa on viimeinen partti. Justin Guillen on nimi ja meininki aivan mahtava. Parttia katsoessa voisi luulla katsovansa jotain ysäri LA-leffaa. Meininki välillä jopa enemmän Mouse kun ite Mousessa.
Partti on niin hyvä että mun mielestä kaikkien pitäs se nähä. Eli jos et oo nähny ni kato tästä.

Dvd:n ekstroista mainittavan arvoisia featureita on varsin hyvä parkki pätkä(Vincent!!!) ja viihdearvoiltaan korkealla porskuttava SkateMafia/Just Brothers porukan reissu Belgiaan joillekkin Hip-Hop/BreakDance/StreetSkate -sikinsokin katufestareille, jonne porukka oli varta vasten kutsuttu ja maksettu. Festari tähtien Euroopan reissu ei sit ollukkaan aivan niin onnistunut koska festareiden isä oli perinteistä festari säätäjä sorttia ja, kuten pätkän alussa olevassa tekstissä kerrotaan, PAKENI MAASTA kesken leikin ja jätti maksamatta kundeille. Kamera on silti ollut päällä lähes koko Belgian reissun ajan joten katsoja saa nauttia reilun kymmenminuuttisen verran aivan uskomattomasta Jenkki-urpoilusta.

Ei leffaa silti kannata ostaa vaikka sitä löytääkin nykyään muutamalla taalalla.

3

maanantai 14. syyskuuta 2009

Cancer Dust


Meikä ei suoraan sanoen ymmärrä puuliskeittauksen päälle. Ei sillä että en siitä tykkäis, mutta kerta en sitä niin ossaa skeitatakkaan niin ei sen kattominenkaan oo ihan niin herkkää ja hienovaraista kun niillä jotka sen päälle paremmin ymmärtää. Viimesimmät Trässerin leffatkin on mulle periaatteessa yhtä ja samaa. Ei eroa mun silmissä toisistaan.

Tällaisessa tilanteessa pitää siis käyttää konsulttia. Asiantuntevaksi puuliskeittauksen päälle ymmärtäväksi konsultiksi valkkautui Iiro. Tosin loppujen lopuksi kun leffaa oltiin pyörimään laittamassa, paikalla oli kokonainen raati, johon kuului Iiron ja allekirjoittaneen lisäksi myös Ruottis, Tero, Tallinnan Pauli, Johtaja ja Kisu.





Meininki oli Iiron leffateatterissa varsin korkealla ja ennen elokuvan aloitusta päätettiin asiaan kuuluvasti riisua paidat pois. Iiro ja Ruottis oli tutustunu aikasemmin leffan tehneiden kundien blogiin, joten molemmat tiesi mitä odottaa. Terokin sanoi luulevansa että tietää mitä meininkiä tulossa.

Itsellä ei ole tuosta illasta enää muistikuvia kotimatkankaan osalta, joten oli varsin hyvä että tuli tehtyä muistiinpanoja. Alta löytyy kokoelma leffan aikana kuulluista kommenteista kaikkien "huh huh!", "joo!" ja "mitä vittua!!" -huutojen seasta.

"Let's get fucked up!!!"
"TODISTAJA!!!"
"Eihän tuo oo ku pelkkää verttiä"
"Toi on muuten Johnny Turgensen" -Iiro
"JOO. Hiili indi stepeistä!!"
"Toi oli muute se Josh Matson, eli Oksentaja"-Iiro
"Lepin mielestä eggplant on kaikkein kingein trikki"
"Nyt tulee pillun litinää"
"Meikähän on oikeesti alunperin Fresnosta kotosin" -Iiro
"Näitsä ton? Suorasta kaaresta kornerin yli!" -Ruottis
"Grant Taylor vetää silleen Eniz tatsilla, mutta nää jätkät vetää vittu silleen vaarallisen näkösesti viskipäissään. Tästä meikä tykkää" -Iiro
"Farmer Tony on muuten eniten UG"-Iiro
"Onko toi Kärä?"
"Tiäksä, toi puuli on niiku se saluunan sylkykuppi"
"Kuuntele saundia!"-Ruottis
"Noi äänet kuulostaa mun korvaan yhtä hyvälle ku Tuomari Nurmio"-Iiro
"Eihän tässä oo mitään järkee"-Kisu
"Lincoln Nass - surffisortsit ja muslimihuivi. Eikä ees kenkiä!"
"Ton puulin ainoo flätti on tuo vertti!"-Ruottis
"Onko toi niga, vai vaan likane?"
"Tää on Travis Peterson ja tää on täys mäne ainaki hiuksista päätelle"-Iiro
"Suorittaako tää?"-Ruottis
"Suomessa tän kundin nimi ois Pikkis"-Iiro
"Ryan Johnson, kingein kääpiö ikinä"-Iiro
"CAPLETON!!"
"FLIPPI LOVESEATIN YLI!!!"
"No HUH HUH!!!"-Johtaja
"Ei tää vetäny tälleen New Dealin leffassa"
"Heleposti kovin!"





"Nyt soi muuten King Diamondia (Judas Priestiä)"
"Ei kai tuo oo Session Killer?"
"Onse! Se on Omar!"
"Nyt soi Overkilliä!"
"Toi on liian laiha että se vois olla Richard Paez. Se on saleen Stu Graham"
"Kulkuset punnitaan drop-inissä"-Ruottis
"Missä se sikari?"-Iiro
"Skreech on tuttu Lowcardista!" -Iiro ja Tero
"Täähän on aivan sairas, ja vielä junnu"
"TEILBLOKKI MULLISTERILLA!!!"
"Ei, älä tee tuota"-Kisu
"Täähä on joku retard-mexicano"-Tero
"SLÄMI-pätkä!!! Taju pois!!"
"ajaijaijaijaai!!!"-kaikki
"eihä tässä oo ku pelkkiä pää-osumia!!"
"Muijja söi ton ruven!! Ei oo skänkejä muijjia!"-Tero

Tässä kohtaa tuli vissiin lopputekstit ruutuun.

"Pitäskö meillä olla tänään tatuointi-ilta?"-Iiro
"Eihän ton näkösiä kundeja oo ku jenkeissä"







Lopuksi oon näköjään keränny raadilta 0-100 asteikon arvosanan leffalle:
90
92 (vieressä jotain perusteluja, joista en saa selvää)
4,5 (ai tää oli nollasta sataan, saanko vaihtaa?)
100
927
100 katselu kokemukselle/ 85 leffalle

Keskiarvoiseksi arvosanaksi leffalle siis saadaan:
216

Uuden karhea Cancer Dust on kuluvan(09) vuoden teos. Leffan on tehny Josh "Peacock" Henderson (Pee Cock productions). Kundi on ilmeisesti tehny myös 06 vuonna valmistuneen TresSLASHING -leffan, mikä todennäköisesti on yhtä väkevää kamaa kun tämä uusikin. Cancer Dust on 45 minuuttia pitkä, eikä siinä vissiin mitään boonuksia tainu olla.
Molempia leffoja voi hankkia itselleen ainakin Unicron.netistä.

PS. Leffa jäi muuten Iirolle "lainaan", eli sitä voi ehkä myös kysellä Iirolta jos haluttaa nähä ja on pihi.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Manik - Splash



Koska Manikin uusi leffa, No Promo, osottautui täyden kympin leffaksi, piti tarkasteluun myös saada firman esikoisleffa, eli Splash.

Ottaen huomioon firman suht lyhyen olemassaolon kuten myös vetäjien suhteellisen nuoruuden, olisi varmaan pitänyt ennalta jo arvata että uudempi leffa on aina se parempi, eikä kolmea vuotta vanhemmassa leffassa ole periaatteessa mitään nähtävää. Tälläkertaa oppi tuli kantapään kautta.

Splash ei siis ole kovinkaan ihmeellinen leffa. Keskivertoa paremmin toteutettu se tosin on. Leffaa eteenpäin vieveät lyhyet, parttien introina toimivat, väliosuudet on ihan jeppis kamaa ja samoin myös intro. Jordan Sanchesin aloitus- ja Josh(ua) Jonesin lopetuspätkät on molemmat ihan ookoo kamaa, mutta molemmilta parempaa on tarjolla No Promossa. Nykyään tiimilistoilta kadonnut Mike Rusczyk'mäinen Dirty Dan on periaatteessa ihan mielenkiintoinen tapaus, mutta senkin partin aikana keskittyi enemmän miettimään sitä minkälaisen pätkän kundi ois saanut aikaan No Promoon jos vielä firmalle vetäis. Niin ikään firman listoilta kadonnut Ethan Fitzpartrik taas on täysin ohi. Josh Andersonilla siisti enderi, mutta muuten tämäkin kundi Mikey Burtonin tapaan tässä leffassa aika ohi-osastoa.

Tää leffa ei vaan oikein toimi. Musat on osittain täyttä paskaa, eikä ne paremmatkaan biisit jostain syystä vaan pelaa. Kaikki kundit on jatkuvasti täysin häjässä ja kaiken lisäksi jengi unohtanu useemmin paidoistaan hihat kämpille, kun ottaa ne mukaan.

Dvd-ekstroissa tarjolla on aikapaljon kaikkee silsaa. Jöötin seasta löytyy kuitenkin myös mahtava splaslake-pätkä jossa vanhemmat Seattle kundit skeittaa betonista tukin uitto kanavaa jossa samanaikaa virtaa renkaitten verran vettä.

5

lauantai 5. syyskuuta 2009

WE48 - Pandemic


Mahtavan 48 Blocks -Frisco Blogin ja Western Editionin yhteinen promohenkinen video tuotos on nimeltään Pandemic.

Leffaan fiilis on haettu HBO:n Wirestä, joka itelle luvattoman tuntematon tv-sarja. Pelkästään positiivistä kommenttia kerännyt Wire on ollut varsin hyvä inspiraation lähde. Pandemicin tv-sarjamainen intro on skeittileffa introjen kärkipäätä ja parttien aluissa kuultavat Wire-quotet kuulostaa myös hyviltä, vaikka niiden sisältö itselle jääkin ohueksi.

Partit parikymmenminuuttisessa leffassa on Nikhik Thayerillä, Joey Johnsonilla, Lavar McBridellä(!!!) ja Nate Keeganilla. Entiset tutut Nikhil ja Lavar vie parhaimpien parttien sijat. Nikhilin skeittaus on aina ollu kingiä ja tämä kyseinen partti on vielä kaiken lisäksi parasta mieheltä vuosiin. Samaa voisi sanoa myös Lavarista. Ysärin lapsitähden nykymeno ei ole oletettavastikkaan aivan yhtä vetreää kun 15 vuotta sitten ja partti nyt ois voinu olla pitempi, mut onhan kyseessä kumminki Lavar. Ei voi olla tykkäämättä.
Tuntemattomat Joey Johnson ja Nate Keegan ei iskeneet kovinkaan kovaa, Keeganin kuitenkin periaatteessa halliten enderin paikkaa ihan oikeutetusti.
Mukana on myös kova frendi partti, jonka ehottomia highlightejä Yoshiaki Toeda camo-housuineen, aina kingi Jabari Pendelton ja muut tutut ja tuntemattomat Frisco-naamat.

Leffa on julkaistu virallisesti netissä ja sen voi katsella vaikkapa tästä. Dvd:kin on olemassa ja sen metsästystä puoltaa extroista löytyvät hyvät outtakesit ja muut pienempiarvoiset, mutta hyvät lisäpätkät.

7