Nasty Texas

Riihimäki/Hämeenlinna –akselilta on mielestäni aikaisemminkin tullut samantyyppisellä nimellä varustettua leffaa. Tässä nyt framilla kuitenkin tämä viimeisin, eli 09-vuoden tuotos. Vartin mittaisessa leffassa skeittaa mm. Jackobinon Tony, Teli, leffan tekijä Suvelan Seppo ja saman vuoden aikana jo ties kuinka monta parttia aikaansaanut Tikarin suojatti, Maltion Tomi. Skeittaus on tasavahvaa, ilman suurempia heilahteluja suuntaan tai toiseen.

Kovia juttuja löytyy sopivin väliajoin, joskin mitään täysin ns.
päräyttävää ei tarjolla juurikaan ole. Hyvin kyllä kelpaa näinkin. Musat on hyvät, ja kuvaus/editointi osastokin täysin asiansa ajavia. Nasty Texas on hyvä kaveriporukan kesken tuotettu suomileffa. Katsasta leffa netistä, vimeosta tai hommaa reilun puolen tunnin boonuksilla varustettu dvd suoraan Sepolta.

7

Klapi

Hoidetaanpa narina ensiksi alta pois. Klapi- leffassa eniten itseä häiritsi se että ei oikein tiennyt katsoiko sitä Klapi Streetboardsin leffaa vai Potato kolmosta. Enemmän leffa nimittäin vaikuttaa jälkimmäiseltä. Leffa on enemmänkin Don Samuel –productionsin taidonnäyte siitä, että kansainväliset skeittivideo standardit niin kuvauksen, valaistuksen, editoinnin ja kuvausvälineistön osalta on kunnossa, kuin täysiveriseltä Klapi Streetboardsin hengentuotteelta.

Leffa on siis erittäin hyvin tehty, näyttää hyvältä ja skeittaa vielä paremmin. Kumminkaan se ei ole oikeastaan sitä mitä olisin Klapilta odottanut. ”Sieluton” leffa on ainoa mihin monet pystyy, mutta Klapilla on sen verta vahvat juuret ja persoonallinen ote kaikessa tekemisessään että menin odotamaan vähän muuta. Odotuksien kanssa usein pettyy ja tyhjemmälle pöydälle leffan ottavat todennäköisesti kokevatkin sen todennäköisesti positiivisemmin kuin allekirjoittanut.

Mitä sitten itse leffan sisuksiin tulee niin ollaankin maamme vahvimmassa päässä. Jokainen partti on enemmän tai vielä enemmän hyvä. Keiturin avaava pätkä on oikealla paikallaan ja kauttaaltaan vahvan partin lopussa putoaa vielä useampikin pommi. Katu(!)-Maineella, Kiiskilällä ja Teemulla kaikilla vahvat partit, kuten odottaa saattaa. Frendipätkä on vahva, mutta tunne siitä että katsoo taas jotain ihan toista leffaa on myös aika vahva. Itselle ainoa leffan uusi naama, eli Kirveen(ss bs flip!!!) kanssa partin jakava Samppa, oli oikein positiivinen uusi tuttavuus. Pirun tyylikkäitä juttuja kauttalinjan! Sampan osuus jopa Maineen ja Kiiskilän parttien ohella oma suosikki koko leffassa.

Enderipartin paikalle kuuluneella Dragolla eli Pirisen Teemulla, myös aivan sairas pätkä. Parin biisin verran toinen toistaan sairaampaa kamaa. Viimeisen partin paikalla Dragon sijaan tosiaan on Klapin rengastallilainen, eli Samu Karvonen. Ilmeisesti yllätykseksi tarkoitettu pätkä olisi toiminut paremmin vaikka sitten lopputekstien jälkeen. Hyvä pätkä kyllä, mutta huonolla paikalla tämän leffan päättäjänä.

Tosi hyvä leffa tämä loppujenlopuksi on ja vielä parempi osoitus siitä kuinka vahva tiimi Klapi on. Innolla kuitenkin odottelen samoista materiaaleista editoitua ”oikeaa” Klapin leffaa, minkä on uhottu vielä näkevän päivän valon. Siitä todennäköisesti löytyy enemmän sitä fiilistä mitä itse löysin lähes ainoastaan tämän leffan piilotetuista(miksi?) boonuksista.

7

Josh Stewart - Welcome to MIA

Miamilaisen MIA-skateshopin videon julkaisu pääsi hiukan yllättämään allekirjoittaneen, siitäkin huolimatta että leffan tulemista, tai siis lähinnä sitä että sen teosta vastaa Static-mies Josh Stewart, oli kyllä skeittimedia uutisoinut tasaisen harvinaisen tahtiin jo tovin aikaa.

Joulupäivänä 2010 mahtavan trailerin ensikertaa katsoessani leffa oli jo kerennyt olla myynnissä useamman viikon ajan. Samantein tilaukseen pistetty leffa saapui kotiin reilussa viikossa Ameriikan itärannikon lumikaaoksesta huolimatta. Nettiin leffa oli kerennyt 2 päivää ennen kuin leffa oli minulla, mattimyöhäsellä, kourissani. Hintaahan kertyi postikuluineen (jaettu kahden leffan kesken) huikeat 14€. Siinä siis jonkin verran pikkupointteja joita voi pienessä mielessään puntaroida kun katselee netistä lataamaansa MIAa.

Sitten itse leffaan. Welcome to MIA saa hyvälle tuulelle. Leffa toki on loistava, mutta hyvän tuulisuutta aikaan saa erittäin paljon myös se seikka että herra Stewart on ainakin mun näkemyksen mukaan nyt niinsanotusti back on track.
MIA on ulosanniltaan erittäin raikas tuulahdus skeittileffojen visuaaliseen ilmeeseen. Jopa michaelmannmaisiksi kehuttava kaupunki kuvasto lentokoneineen, salamoineen ynnnämuineen on mielestäni jotain millä skeittielokuvia ei ole aikaisemmin maustettu.

Leffan kaksoistarkoituksellinen nimi, joka kaiketi viittaa tervetulleeksi sekä MIA-skatekaupan pariin, kuin koko Miamin kaupunkiinkin, sitoutuu selkeästi osaksi elokuvan sisältöä viimeistään leffasta löytyvän autoajelupartin myötä. Väittäisin kyseessä olevan yksi parhaiten asiansa ajavia skittejä mitä missään skeittileffassa on nähty. Pätkä esitelee upeasti kaupunkia ja vie leffaa taidokkaasti eteenpäin päättyen MIA-Family -parttiin. Tällaista syntyy kun tiedetään mitä ollaan tekemässä! Asiaankuuluva hengähdystauko, jota ilman leffa ei edes olisi sitä mitä se on. Unohtamatta sitäkään että millä tyylitajulla tämä välimauste on tehty, ei tietoakaan väkinäisyydestä tai myötä häpeästä, mitkä monesti on valitettavia piirteitä skeittileffa skiteissä.

Puolivuosikymmentä skeittileffoja hallinnut monotoninen musiikkimaailmaa on onneksi nyt vihdoin menty hiukan tässä leffassa ravistelemaan. Muutamia biisejä lukuunottamatta tarjolla on todella virkistävää ja leffaan sopivaa musisointia. Ameriikan keskustelufoorumeilta poimittu kommentti "Pretty much every song besides Morrisey sucked and made watching the video hard" kielii tosin sitä surullista seikkaa että porukka ei ole valmis kuulemaan skeittauksen taustalla sellaista kovuutta mitä MIA tarjoaa. Mielipiteet tietenkin kullakin ja oma mielipiteeni onkin että tuo edellämainittu Morriseyn märinä on heittämällä leffan paskin biisi. Btw, minkä takia se nyt vaan on aivan ohi laittaa Morriseyn paita päällä skeittaavalle kundille Morriseyn biisi pätkään, kun Wu-Tangin paita päällä skeittaavalle Wu-Tangin -biisin laittaminen ois vain ja ainoastaan kovvaa?
Pieni pettymys musiikien saralla oli ehkä myös se että introssa ei ollut trailerin tapaan Phil Collinsia, mutta kun pettymyksestä pääsi, kykeni toki toteamaan että intro toimii oikein mallikkaasti tälläkin biisillä.

Skeittauksen puolesta leffa on tietenkin myös hyvä. Aloittava Joel Meinholzin repivää ja ehkä hiukan väkisellä haettua meininkiä ei voi ihan varauksetta ottaa, mutta toisen partin Ben Gore taas onkin pienestä persoonattomuudesta huolimatta saanut ihan pätevän pätkän aikaan. Musiikillisesti leffa potkaisee käyntiin MIA:n toisen omistajan, pro-uransa ehtoopuolella ovan, Ed Selegon partin kohdalla, eikä Selegon pätkässä skeittauksenkaan puolesta mitään vikaa ole. Olisi voinut katella Ediä vähän pitempäänkin.
Henkilökohtaiseksi suosikki pätkäksi muodostunut, edellä kokonaisen kappaleen verran spekuloidun ajelu-skitin johdattelema, Mia-Family pätkä sisältää pääosin kaikille ennestään tuntematonta kundeja, mutta kokonaisuus on mitä mahtavin. Tämä partti on aikapitkälti malliesimerkki siitä mistä meikä saa fiilikset. Ikään kuin vastaus sille mitä Stay Gold arvostelussa itselleni tärkeistä skeittileffan ominaisuuksista jaarittelin.
Paul De Oliveira on myös täysin uusi nimi, mutta onpa vaan hyvä partti. Samaten editoinnillisestikin onnistunut Jahmal Williamsin, Chris Williamsin ja Danny Fuenzalidan lyhäri partten yhteen naittaminen on yksi leffan kohokohtia. Mukana on myös mielestäni hiukan irrallinen friends-partti, joka sisältää enemmän nimekästä porukkaa. Mieleeni kumpuava kysymys tosin on että onko nämä nyt Stewartin vai MIAlaisten frendejä? Hyviä juttuja kyllä, mutta ilmankin ois pärjätty kokonaisuuden puolesta.
Forrest Kirbyn partti jää harmillisesti hiukan paitsioon huonon ja kornin biisivalinnan (mitäs se Kemppu puhu niistä biiseistä uusimman Zoo Yorkin leffan arvostelussa jokunen Hang Up takasinpäin?) takia. Onneksi perää on pitämässä Brian Delatorre jonka kahden mahtavan piisin partti saattelee katsojan hyvissä mielin lopputekstien pariin. Delatorren viimeistä trikkiä on hehkutettu jo monessakin käänteessä, mutta teen sen vielä kerran. HUH HUH!

Ekstroina on mielenkiintoinen ja kingi feature. 2002 Forest Kirbyn muuttaessa Miamiin hän kuvaili päivittäin omalla videokamerallaan päivän skeittausta ja oheistoimintaa. Parhaat palat hän sitten illalla kapturoi koneelleen ja näistä matskuista koostettu 10 minuuttinen raaka-footage pläjäys on siis leffan ainoa bonari.
Phil Collins -traileri olisi itselle ollut myös melko mieluinen dvd lisäri, mutta aina ei voi saada kaikkea.

Leffaa voi ostaa esimerkiksi theoriesofatlantis.comista

9

Päätin muuten tässä siirtyä 0-100 asteikosta 1-10 asteikkoon. Aikaanaan tälle numeroskaalalle ei tullut suotua ajatustakaan, mutta tässä nyt jo tovin aikaa asiaa miettimään käyneenä tulin nyt sitten viimein sen ratkaisun äärelle että 1-10 asteikko on huomattavasti järkevämpi. Tulen käyttämään tätä näennäisesti suppeampaa skaalaa ihan laidasta laitaan. 0-100 asteikko kun käytännössä tarjoaa käytännöllistä arvosana-alaa vaan 60-100 välisen pätkä. Tulen tässä piakkoin muuttaamaan kaikkiin leffoihin arvosanat tälle uudelle asteikolle ja uskoisin että jatkossa arvosanat tulevat olemaan huomattavasti iformatiivisempiä kuin tähän asti. Saa kommentoida ja neuvoa.

PÄIVITYS

Ottihan se aikansa, mutta nyt on päivitelty vaikkapa sitten ihan alkaneen vuoden kunniaksi.

Stewartin MIA-leffa postissa.

Jos et oo nähny ni kato tästä vuoden 2010 paras leffa:
Flipmode - Caviar

Shikakorigenes

Suomalainen skeittivideon teko villitys on tuntunut laskeneen roimasti kymmenenvuoden takaisesta. Tätänykyä videoita tekee enää pääosin tahot, joiden niitä odotetaankin tekevän. Suomi firmojen ja kauppojen leffoista ei pulaa tosiaan ole, mutta 100% kaveriporukkaleffat ovat käyneet vähenemään huomattavasti. Pääkaupunkiseudulla tilanne ei ehkä ole ihan niin hälyttävä, mutta muualla Suomessa onkin huomattavasti hiljaisempaa.

Tilanne voi olla myös kuten Shikakorigenesin kanssakin on. Leffa on tehty käytännössä ainoastaan siinä esiintyviä varten. Julkisen levityksen puuttuessa asiasta tietämättömät pysyvät jatkossakin sellaisina.

Kyllä allekirjoittanut kattoo erittäin mielellään leffaksi asti tehtyjä kuvauksia oikein mielellään, eli leffat jakoon vaan.

Shikakorigenes on siis Siilijärvi - Kuopio akselin leffa. Kunnioitettava asia on se että kyseessä tuntuu tosiaan olevan koko Siilijärven leffa. Kameran edessä esiintyy skeittaajaa ainakin kolmelta eri ikävuosien kymmeniltä ja sitämyöten leffassa on tietty hieno yhteisfiilis. Leffa käärii kasaan kuvauksia 2008-2010 ajalta ja tuossa haarukassa on kuvausvälineistökin kerennyt vaihtumaan. Varsinainen leffa on kuvattu vanhemmalla kameralla jolloin värit ja kuvasto on vähintäänkin yhtä karkeaa kuin spotitkin. Lopputekstien perään taas kuvanlaantu kirkastuu ja kuvasuhde vaihtuu 16:9:si. Ulkopuolisen silmin mielenkiintoisin kama löytyykin ihan kelan lopusta, josta siis löytyy AT:n toinen, uudempi partti, sekä noin minuutin mittainen Hakin partti.

Varsinaisen leffan puolella siistejä trikkejä löytyy niin ekan pätkän Sakulta, leffan isältä ja koko Siilinjärven kuninkaalta - Ulmaselta, frendipätkän viimeseltä kundilta sekä AT:n ensimmäisestä partista. AT:n viimenen (täydellinen) nollie haardi varmaankin Suomen sairain.

Dvd:ltä löytyy muiden esktrojen lisäksi puolen tunnin leffan lisäksi vielä vajaa varttinen Kuopio-halli pätkä/leffa, jossa Ulmu, AT ja HAKKI on kaikki aivan sairaan kovassa tikissä.

Tällaiset leffat tekee hyvää paikallisille skeittaajille ja luo sitä yhteishenkeä. Yhteishyvää ja kulttuuritekoa, sen suuntasia sanoja tästä tulee mieleen.

Vaikka leffaa ei suurempaan jakeluun ole tarkoitettukkaan voi dvd:n hankinnasta kiinostuneet olla yhteydessä Ulmaseen.

6

Rasa Libre - Essence of Freedom

Aikanaan yhtenä Deluxen firmana aloittanun Rasa Libre syntyi välikuoleman jälkeen uudelleen muutama vuosi sitten. Meininki nykyään on muunkin kuin imagon puolesta melko maanläheistä, eli melko pienimuotoisesta firmasta kaiketi nykyään kyse.

Essence of Freedom on jokatapauksessa ensimmäinen Rasa Libren leffa. Hyvin varhain 2010 vuoden alussa julkaistun leffan aikaan tiimi piti sisällään pro-rosterissa Matt Fieldin, Kenny Reedin ja Joel Meinholzin. Nyttemmin Meinholz on ainakin vaihtanut tallia Jahmal Williamsin Hopsiin. Amatööri puolta leffassa edustaa mielenkiintoinen nelikko: Bryan Bothello, Jesse Narvaez, Max Van Arnem ja Nathan Porter.

Meinholzin vähähköt matskut on kirjaimellisesti sekoitettu sinällään kyllä ihan vahvaan friends parttiin. Kenny Reed ei periaatteessa liity vuonna 2010 enää mihinkään ja firman isähahmo Matt Field on myötähäpeää herättävän runsaasti ns. kujalla. Fieldin partin lopussa tosin on ihan kova kundin elämänuraa peilaava montaasi vuoden 92-04 matskuista. Pro puoli ei siis leffassa kauheammin vakuuta.

Skeittauksellisesti paino onkin siis jääny tuon amatöörikatraan harteille. Eikä asiat sitten olekkaan yhtään hullummin.
Ensimmäisen partin paikalla skeittaava Bothello on tosi hyvä. Siistejä juttuja ja kaikenkaikkiaan erittäin toimiva avauspartti.

Jesse Narvaez taas on aivan sairaan kova uusi tuttavuus. Chiilen (voipa olla että on vaikka Perustakin) mies tekee monia omaperäisiä ja harvoin nähtyjä temppuja. Kyseessä leffan paras partti. Ettikää tubesta. ON KOVA. Jos hra Narvaez ois kotosin Suomesta ni kundi ois selkeesti Järvenpääläinen.

Nathan Porter on havaittu varsin päteväksi kundiksi jo vaikkapa Fools Goldissa ja Cruz SF:ssä. Sama vahva esiintyminen myös tässä Rasassakin.

Van Arnemin partti on liian pitkä, mutta oikein hyvä, silti jääden ami-parttien jumboksi.

AV-puolella fiilistä on haettu ylilämpimillä sävyillä ja jonkinsorin batiikkivärjäystä mallintavalla värinmääritys efektoinnilla. Ylilyönnin puolelle ei onneksi olla lipsuttu vaikka siltä voi ehkä kuulostaakkin. Musat vaihtelee kovista piiseistä väkisellä etnisen-fiiliksen hakemiseen, mutta ei periaatteessa mitään valitteluja. Melko yhtenäinen kokonaisuus tässä on saatu aikaan.

Loppupeleissä Essence of Freedom on kornista nimestään huolimatta yllättävän hyvä leffa, jonka olemassaolosta suurin osa skeittareista on autuaan tietämättömiä.

Levyllä ei oo ekstroja, eikä edes chapter-valikkoa. Dvd:n kappalejaot on myös miten sattuu, eli aivan muualla kun parttien taitteissa. Tän kanssa ois voinu vähän skarpata.

7

Toy Machine - Brainwash

Brainwash ei oikein tiedä ollakko varsinainen täyspainonen leffa vai puoli villanen promo. Leffa kun ei ole ihan sitä tier1 kamaa mitä menestyvä skeittifirma tänäpäivänä pihalle pukkaisi, ellei sitten kyseessä ole promo. Promonahan voi julkaista ihan mitä vaan.
Lopputulos leffan kovuuden suhteen on ilmeisesti itsekin tajuttu ja sen tiimoilta on onnistuttukkin melko onnistuneesti varovasti vitsailemaan siellä täällä.

Leffassa skeittaa ilmeisesti kaikki ketä voi olettaakkin. Tai no siis Edi ei oikeestaan oo mukana. Muutama trikki löytyy ja extroista puolihellyyttävä pätkä jossa Templeton raivoaa ja päättää eläköityä samantien.
Uusina naamoina leffassa esiintyy alottavanpartin Daniel Lutherman sekä mieluisin ylläri koko leffassa, Jordan Taylor. Leffan ongelma on ehkä se että tiimissä on liian monta samannäköstä länkisäärtä jotka skeittaa samallaisia juttuja. Jordan Taylor on tuohon kaavaan poikkeus ja sitämyöten suurin valopilkku. Bad Brainssien piisi ei myöskään yhtään haitanne Taylorin pätkän taustalla.

Leolla on oikeutetusti leffan viimenen partti. Pätkä on aikalailla samaa tasoa Emerican leffan partin kanssa, enkä tältäistumalta oikein osaa väittää toista paremmaksi. Aikamoinen saavutus siis Leolta ja erittäin ansaittu SOTY-pysti.

Eihän tää leffa varmaan oo ihan mulle suunnattu. Meikä tykkää kurpeista ja räpistä. Brainwashissa ei ollu yhtää räppiä ja aika tosi vähän kurpeja. Iha hyvä niin. Tää leffa onki niille jotka tykkää tälläsestä skeittauksesta ja musasta. Harmi vaan että tälläsestä skeittauksesta tykkäävä todennäkösesti tykkää enemmän siitä Emerican Stay Goldista joka julkastiin pari kuuta ennen tätä, joten senkin kohderyhmän kanssa Toy Machinelle jää todennäköisesti luu käteen. Minkäs teet.

Siisti ulkoasu ja kraffiikat.

Ekstroja dvd:llä on pintapuolisesti aivan sairaasti, mutta loppupeleissä ekstrasisältö koostuu suuresta määrästä teser-mittaisia klippejä. Aika vähän siis mitään näkemän arvoista.

4

SLP - Fleshstorm + разочароание2/Extraflesh/Pettymys2

SLP:n uus leffa on alltime suomi-leffa top3:ssa. Seurana on Controlin Teens ja joku jota en oo vielä keksiny. Voi siis olla että Fleshstorm b-puolineen on jopa top2-kamaa. Pelataan nyt kummiskin varman päälle ja sanotaan top3, mahtuu mukaan vielä joku kova mitä ei nyt just satu muistamaan.

Pikkutuhman akronyymin takaa löytyy pääkaupunkiseutulaista nuorta miestä. Omissa ei enää niin nuorissa silmissä SLP näyttäytyy kolmen pikkupoika porukan yhteen kasvaneena varhaisaikuisena jenginä. Joo, kyllä. Pulu-tiimin, Puple porukkan ja Berbereitten edustajien yhteenajo on siis ainakin näin ulkopuolisen silmissä se mikä on SLP:n muodostanut (en siis kuitenkaan väitä että nuo kasvatti-seurat olisi mihinkään kadonneet).

Kavereitten kanssa skeittaaminen, uusiin tutustuminen, uusien spottien ettiminen, yötämyöten kuvaaminen, baarin jälkeenki vielä skeittaaminen... Ron Manageria lainatakseni; marvelous.

Lurkki on tän maan paraiten pidetty salaisuus koskien hyvien skeittileffojen tekijöitä. Kundi on päävastuullisesti kuvannu ja editoinu siis tämän tai nämä leffat ja jälki on mitä parasta. Kyseessä on siis ikäänkuin kaksi leffaa, A puoli ja B puoli. Pääfeature on siis Fleshstorm ja toiselta lätyltä löytyy sit "jämäleffa", Pettymys2. Fleshstormin yltiömäisestä kovuudesta kertoo pitkälti jo se että leffaan kelpuuttamattomista matskuista koostettu kakkospuolen Pettymys on sekin jo vuoden 2010 paras suomi-leffa(PP10 myös nähty). Tai siis ois jos Fleshtormia ei ois.
Täysin erinäisinä juttuina näitä kahta leffaa en kuitenkaan osaa pitää, vaan kyllä molemmat puolet ruokkii mukavasti toisiaan. B-puolella jopa parempi soundträkki. Eikä tässä varmaan tulis tätä settiä näin paljon hehkuteltua jos toista ei olisi.

Skeittauksesta ei tartte periaatteessa ees sanoo mitään. Dino, Lärvi, Kyy, Laaban and so on. Yli kovaa kamaa. Ja kaikilla etellämainituilla tosiaan siis partteja oikein kaksin kappalein. Kyy on hieno skeittaaja. Pettymyksen sade-sessarit! Pitkälle on tultu siitä Pulu-tiimin fs olliella korkealta tippuvasta pikku-kundista, jolla oli aina vittuuntunu ilme.

Fleshstormin sooloparttien alussa olevat turpaanveto-skitit on muuten kans aivan pirun kovia. Kyy suomen lahjakkaimpia näyttelijöitä ja Lurkki saanu taltioitua kohtaukset kuvauksen kannalta mitä mahtavimmin. Pariin otteeseen turpaan laukominen sattuu kotisohvalla saakka.

Erittäin suuri plussa on myös se että päissään skeittaaminen tai muuten toilailu ei oo pätkääkään sitä myötähäpeää herättävää sorttia vaan lähestulkoon pelkästään positiivista kamiskaa. Tää on nimittäin aika harvinaista.

Tätä isolla sydämmellä tehtyä suomiskeittauksen merkkiteosta voi kysellä Lurkilta, vaikkapa ihan kasvotusten, puhelimella, feisbuukilla, morsettamalla tai sähköpostilla. Sähköposti saattoi olla nikkerektum(ät)hotmail.com, mutta en oo tuosta osotteesta tosiaan ihan varma. Hinta on ollut ymmärtääkseni omantunnonmukainen.

10

Krooked - Krook3d

Krooked, tuo firma jota tokko kukaan kykenee vihaamaan, meni ja tarjosi meille kaikkienaikojen ensimmäisenä kokonaisen 3d skeittielokuvan. Onni onnettomuudessa on tosiaan se että edellä mainitun tempauksen tomitti nimenomaan Krooked. Jonkin muun firman kohdalla kolmedee olisi todennäköisesti pyritty valjastamaan vakavahkoksi uudeksi skeittielokuva standardiksi.

Krook3d ei onneksi ota itseään eikä kolmatta ulottuvuuttakaan liian tosissaan. Leffan nettisivuilla jo hiukan pelotelleet täysin hidastetut 3d tiiserit ei ole se mitä leffa tarjoaa. Kyseessä on ennemminkin selkeä jatkumo firman kahdelle aikaisemmalle kuvausformaattiin nojaavalle leffalle, eli Gnar Gnarille (kuvattu 90 luvun hi8 kameroilla ja julkaistu ainoastaan vhs:llä) sekä Naughtylle (kuvattu kännykkäkameroilla ja digipokkareilla). Krook3dissa formaatti on nyt sitten vaan 3d.

Parttijako leffassa on hoidettu kaupunkien mukaan. NYC, SF, LA, DC. Omia partteja tiimiläisillä ei siis ole. Kuten kundit Krookedilla kaiketi tietää itsekin, on pahvilasit päässä leffankatsominen pitemmänpäälle epämukavaa, eikä se kolmas ulottuvuus tuo touhuun muutamaa poikkeuskuvakulmaa lukuun ottamatta juurikaan mitään positiivista. Tämän vuoksi dvd:ltä löytyy myös perinteinen 2d versio. Vaikka chapter-valikon perusteella voisi pikaisesti päätellä Krook2din olevan täysin eri leffa, on sisältö molemmissa levyltä löytyvissä leffoissa kuitenkin lähes sama. Erotuksena sen yhden ulottuvuuden lisäksi, musiikit ja eri editointi. Perinteisempi versio tarjoaa myös joka tempusta toisen kuvakulman sekä 3d:tä pelkistetymmän, selkeämmän sekä helpommin seurattavan kokonaisuuden.

Skeittaus molemmissa versioissa on sitä eniten skeittijalan vipatusta aikaansaavaa sorttia. Huolettomuuden tunteen ja yhdessä skeittaamisen fiiliksen hyvin välittävä kuvamateriaali on erittäin mukavaa katseltavaa. Skeittauksellaan parhaiten säväyttää Mike Anderson sekä Bobby Worrest. Cromer, Croker, Clark –kolmikko on myös liekeissä, erityisesti boonus-sektiosta löytyvässä yhteispätkässä. Ekstrojen puolelta löytyy myös Mike Andersonin vahva kokopitkä (laajakuvainen) partti sekä edesmenneen Van Wastelin todennäköisesti viimeiset näkemättömät matskut. Leffan kansien välissä toimitetaan asiaankuuluvasti kaksin kappalein 3d-laseja sekä pieni kuvavihkonen.

9

Arvostelu julkaistu moneenkertaan oikoluettuna HangUpin numerossa 4/2010.

Habitat - Origins

Alunperin Alien Workshopin haarautumaksi perustettu Habitat on saavuttanut kunnioitettavan 10 vuoden iän. Esi buberteettin kunniaksi firman taustavelho Joe Castrucci on päättänyt tuottaa eräillä alltime huonoimmilla ratkaisuilla varustetun videon.

Intron tehtävää toimittaa sekava kuudenminuutin sillisalaatti jonka aikana ruudussa vilahtaa kolmen eri kundin nimet ja kierrätettyjä matskuja pääosin Mosaicistä. Seassa on ilmeisesti myös Danny Garcian pätkä. Alku sekoilusta päästyä alkaa ymmärtääkseni elokuvan ensimmäinen varsinainen partti joka onkin kiistatta leffan paras. Austyn Gilletten puolentoista biisin partti pitää sisällään sairasta ja omaperäistä kampetta. Tokan partin paikkaa pitää Janoski jonka skeittauksessa on havaittavissa tiettyä suorituspaineiden ja nuoren kundin ”nälkäisyyden” kaikkoamista. Tästä syystä Janoskin skeittaus on aikaisempaa vähemmän gnarlyä, mutta ainakin omaan makuun mieluisampaa – sisään ajetut ss kruukedit sekä fs että bs puolilta on koko leffan yksittäisiä kohokohtia! Marius edustaa myös leffan parhaita partteja, oli katsojalla sini-valko lasit päässä tai ei. Guru Khalsan partti on heittämällä parasta mitä mieheltä on nähty ja olisin hänelle jopa viimeisen partin suonut. Kipparin paikkaa pitää ennalta arvattavasti Silas Baxter-Neal, jonka partti on niin ikää ennalta arvattavan vahva, mutta ei pidä sisällään mitään erityisen päräyttävää kundin aikaisemmat edesottamukset huomioonottaen (tuo on ylipäätään vähän kundin negatiivinen ominaispiirre. yhen silaksen pätkän nähtyä on ikäänku nähny kaikki -blogi lisäys).

Ennen lopputekstejä ruudulla tarjoillaan vielä toinen annos introssa nähtyä vanhan matskun kierrätystä. ”Vanhoilla” (suurin osa n. 5vuotta vanhaa) matskuilla muka nostalgiointi ei liity kyllä mihinkään. Tiimin vetäjistä alle puolet on ylipäätään edustanut firmaa pitempään kuin kahden julkaistun videon ajan. Ihan hyvähän se on yrittää keksiä jotain uutta videoihinsa, mutta olisi kannattanut nyt yrittää vähän enemmän. Ilman tätä ”historia” puolta Origins jäisi joo Inhabitansin vahvemmaksi toistoksi, mutta parempi se jopa niin olisi ollutkin. Dvd kansien mukaan International montage pitäisi olla boonus –osiossa, mutta silti se löytyikin leffan keskeltä. Tämä lisättäköön myös sinne huonojen (viimehetken?) ratkaisujen joukkoon. Boonus osioon tuo leffan päätyihin sijoitettu ”historiointikin” olisi sopinut kuin isä äitiin.

Näillä ratkaisuilla boonus valikon alta löytyvän laajahkon tarjonnan kärkipäätä on Alex Davisin Introducing –partti, joka on ylipäätään koko lätyn parhaita partteja. Vaikka tässä on tullut sanottua leffasta enemmän huonoa kuin hyvää, täytyy myöntää että pohjimmiltaan leffa on kumminkin ihan hyvä. Tykkäsin tästä kuitenkin jollain kierolla tavalla enemmän kuin Inhabitantista.

8

Arvostelu julkaistu moneenkertaan oikoluettuna HangUpin numerossa 4/2010.

Full Bleed – NYC Skateboard Photography

Alex Corporanin, Andre Razon ja Ivory Serran kasaama ja toimittama Full Bleed on 300 sivuinen skeittivalokuvakirja. Yhdistävänä tekijänä kuvilla on otsikostakin pääteltävä seikka, eli kuvien ottopaikka, New York City. Kuvia kansien väliin on kerätty viimeiseltä neljältä vuosikymmeneltä kymmeniltä maailmanlaajuisesti tunnetuilta sekä paljon tuntemattomammilta kuvaajilta.

Fokus kuvissa on selkeästi 90-luvun skeittikuvissa, mutta mukana on myös hengaus ja tilannekuvia, jotka kaikki on tietenkin jollaintapaa kytköksissä skeittaukseen. Taso kuvissa vaihtelee niin teknisen kuin sisällön laadun suhteen, mutta silti jokainen kuva toimittaa mielestäni omaa tehtävää teoksen kokonaisuuden kannalta. Vaikka kuvia ei ole selkeästi järjestelty kronologisesti tai äkkiseltään sanottuna mitenkään muutenkaan, saa kirjan sisällön ajatuksella selaten ainakin jonkinmoisen kuvan siitä mitä New Yorkin skeittiskene on ollut ja on nyt. Yksittäisistä kohokohdista kirjan annista voi mainita suht tuoreen ja uber sairaan Eli Reedin ss flipin Court Houselta. Useat kuvat autojen seassa kruisaavista skeittaajista on myös fiilisarvoltaan täyttä kultaa.

Kirjan loppusivuilta löytyvän sisällysluetteloon on kirjattu varmuudella ainoastaan kuvassa esiintyvän henkilön ja valokuvaajan nimi. Kuvauspaikka löytyy suurimmast aosaa sekä tarkka vuosiluku ainoastaan muutamista. Pääosin kuvien ottoajaksi on merkitty ainoastaan vuosikymmen. Temppujen nimiä ei ole kirjattu ollenkaan. Kirjassa ei myöskään ole sivunumeroita, mutta sisällysluettelossa on, joka hankaloittaa hiukan kuvien ja tietojen yhdistelyä. Äkkiseltään tuntuu melko vajavaiselta, mutta varsinkin temppujen pois jättö auttoi loppujenlopuksi ainakin itseäni pääsemään irti skeittilehtien kautta opitun rappujenlasku-temppuvertailu-kukamitämissä -mentaliteetistä ja onnistuin paremmin ottamaan kuvat kuvina ja antautumaan niiden tuomalle fiilikselle. Sitä uskoisin tässä olleen haettukin.

Vicen julkaisemaa opus on ainakin Ameriikan maalla ihan yleinen kirjajulkaisu eikä ainoastaan skeittikauppojen hyllyltä löytyvä pienen porukan juttu. Suomen tilannetta saatavuuden osalta en tiedä, mutta lähtisin ensimmäisenä kyselemään esimerkiksi Kiasman Kirjakaupasta. Internetin kautta saa hankittua myös vaikka mitä. Kanteen painettu ovh on 35usd. Suosittelen.

Arvosana-numero jätetään nyt antamatta, koska sen lisäksi että niillä ei oo ylipäätään muutenkaan mitään merkitystä, en osaa senkään vertaa käydä painettua tuotetta arvottamaan.

Arvostelu julkaistu moneenkertaan oikoluettuna HangUpin numerossa 4/2010.

Elephant Direct

Jeremy Elkin on Montrealilainen videontekijä, jonka aikaisempiin meriitteihin kuuluu ainakin Lo – Def niminen leffa. Lo – Def on hyvä, mutta kundin uusi teos, Elephant Direct, on loistava. Suurella sydämellä ja antaumuksella leffojaan työstävä Elkin halusi pitää uutukaisensa ”perinteisen old schoolina” ja kuvasi sen HD kaluston sijaan (kahdeksalla eri!) Sonyn VX1000:lla ja kaitafilmikameralla. Näin ne ajat muuttuu, tämän päivän hitech on huomisen oldschool. Tämä leffa tosin yhä todistaa sen että edellä mainittu kuvausvälineistö on yhä se paras setuppi millä skeittivilimejä voi tehdä. Tosin edellyttäen että välineitään osaa käyttää ja sen Jeremy Elkin onneksi taitaa.
Elephant Direct toimii myös merkittävänä teoksena murtaen juurtuneita käsityksiä Kanadalaisista rullalautailijoista. Ok, tuleehan sitä Kanadan maalta sellaisiakin kuninkuuksia kuten Rick Howard, Mark Appleyard, Barrier Kult ja so on, mutta en ole varmaankaan ainoa, jonka mieleen ensimmäisenä maasta puhuttaessa tulee Paul Machnau ja Red Dragonsit . Montrealin kundien meininki on enemmänkin verrattavissa kärkipään (USAn) itärannikon meininkeihin, kun taas Red Dragonsit omalla habituksellaan edustaa pahimpia länsi-mänsejä. Löytyy ne ilmansuunnat näköjään Kanukkilastakin.
Tämä leffa on niin hyvä että siinä on kaksi leffan parasta parttia. Andrew McGrawn aloittava osuus ja Russ Milliganin kolmasosapartti on omissa kirjoissa siis jaetulla ykköspallilla. Kakkoseksi pääsee Mark Tison, joka skeittaa tiukan minirampin mallista sillan-alusta ennennäkemättömällä voimalla. Viimeisen partin Kevin Lowry ei uponnut itselle ihan niin kovaa kun olisi suonut ja onkin ehkä se ainoa syy että tämä ei ole se täyden satasen leffa.

Rullalautaliluelokuvan optimaalinen kesto, eli 20minuuttia on myös Elephant Directin pituus. Boonusosiosta löytyy pätkää vielä reilun 15 minuutin edestä, joten sanoisin että leffaan menevät/boonuksiin menevät –ratio on varsin kohdallaan. Tiiviin keston lisäksi, mukiinmenevät musiikit, vaihtelevat ympäristöt, laadukas skeittaus sekä raajoja katkomaton kuvaus luo kokonaisuuden josta saattaa (leffan kylkeen tarttuvan nostalgian määrästä riippuen) muodostua ajan kuluessa yksi henkilökohtaisista suosikeistani. Kovasti myös joudun hämmästelemään jos jostain löytyy joku joka leffasta ei pitäisi.

Elephant Direct oli katseltavissa Kanadalaisen Colormagazinen skeittilehden verkkosivuilla 5 päivän ajan syyskuussa 2010. Nuo päivät on jo elettyä aikaa joten leffan voi itselleen fyysisessä muodossa hankkia tilaamalla Colormagazinen irtonumeron 8.4. ,jonka mukana Elephant Direct dvd toimitetaan kaupanpäällisenä. Hintaa Suomeen postitetulle lehdelle kertyy reilut 15 euroa.
www.colormagazine.ca

9

Leffaa löytyy myös irtona Stewartin theoriesofatlantis.comista.

Arvostelu julkaistu moneenkertaan oikoluettuna HangUpin numerossa 4/2010.

Emerica – Stay Gold

Emerican leffassa skeittaa Emerican tiimi. Sen on kuvannut ja toteuttanut alan konkari Mike Manzoori. Stay Gold kestää tunnin. Stay goldissa on pätkät kaikilta tiimiläisiltä. Loistavia partteja leffassa on kolme, hyviä toiset kolme ja loput parteista on melko yhdentekevää keskiosan täytettä. Dvd:llä on tosi hyvät ekstrat, kärkipäässä Heath ja BaKu piiloissan, Reynoldsin friikkaukset sekä Eniz euro-osiossa. Leffasta on tarjolla normaali karvalakkiversion lisäksi myös nyt jo joka paikasta loppuunmyyty rajoitettu erikoisversio kuvakirjakansilla, sekä tietenkin se suosituin eli laiton nettirippi.

Stay Gold on objektiivisesti määriteltynä ja mahdollisesti valtaosan teidän lukijoidenkin mielestä huomattavasti parempi leffa, kuin muut tässä lehdessä arvioinnin alla olleista videoista. Emerican uutukaisessa on isompia rappusia, pidempiä reilejä, hullumpia juttuja, sairaampia gäppejä ja enemmän maailmanennätys -skeittausta mitä missään kuluneen vuoden tai useamman aikana ilmoille tulleissa rullalauta videossa. Emerican tiimiläisiä on digitoitu videopeleihin hahmoiksi, kun taas on mahdollista että et ole koskaan kuullutkaan kenestäkään Lowcardin leffassa tai Elephant Directissä esiintyneistä skeittaajista. Miksi siis Emerican uutukainen lämmitti minua (enkä usko olevani ainoa) vähiten kun vertaa esimerkiksi jo edellä mainittuihin leffoihin.

Skeittiteollisuus perustuu hyvin pitkälti mielikuviin ja kuluttajille tarjottaviin samaistumisen ja myös ihailun kohteisiin. Tätä tosin tarjotaan pääsääntöisesti ulkoskeittauksellisin visuaalisin ja tiimi-imagollisin keinoin mahdollisimman kovatasoisen skeittauksen kuorrutteena. Olenko omaksunut samaistumisen tarpeen skeittiteollisuuden syötteenä vai onko kyseessä syvemmältä ihmisluonnosta löytyvä tarve, on kysymys johon en osaa vastata. Sen kuitenkin tiedän että skeittivideota katsoessa haen tuota samaistumisen tunnetta hiukan eri kantilta, kuin keskiverto kärkipään skeittifirma sitä tarjoaa. Leffoista haen inspiraatiota ja intoa omaan skeittaukseeni sekä ”rivienvälistä” mahdollisesti löytyviä innostavia piirteitä ja yksityiskohtia niin skeittaajissa kuin heidän skeittauksessakin. Emerican elokuva sitä hyvin vähän pystyy itselleni tarjoamaan ja jääkin hiukan kärjistäen yhtä etäiseksi ”tusinaviihteeksi” kuten vaikkapa Hollywood elokuvat, kilpaurheilu tai videopelit. Tykkään kuluttaa aikaani kaikkiin edellä mainittuihin viihdemuotoihin, myös Emerican Stay Goldiin. Saan kaikista edellämainituista ajoittain erittäin positiivisiä fiiliksiäkin, mutta minkäänlaista henkilökohtaisen tason ”syvempää yhteyttä”, jota hyvät skeittileffat pystyvät ainoana viihdemuotona koko universumissa minulle tarjoamaan, ei minun ja Stay Goldin välille synny.

5

Saa olla erimieltä ja kommentoida.

Arvostelu julkaistu moneenkertaan oikoluettuna HangUpin numerossa 4/2010.

LOWCARD - Pissi’n in the wind

Thräsheriäkin katu-uskottavampi Lowcard –magazine on synnyttänyt ensimmäisen videotuotteen. Lowcardin henkeen heti alkajaisiksi ruudussa lukee ”worst video of every year”. Jos tuolla fraasilla viitataan Flipin edelliseen leffaan niin lausahdus on varsin sopiva, mutta tähän Pissin in the windiin em. kuvaus ei kuitenkaan sovi kirveelläkään. Läppä jääkin enemmänkin typeräriksi ”enkö mä ookkin huono” –tyyppiseksi lapsellisuudeksi ja on leffan ainoa selkeä pikkuvika.

Itselle nevörhööd leffantekijät, Jakob Steinfurt ja Joseph Cousins, ovat siis onnistuneet leffan kanssa erittäin hyvin. Leffa tuntuu siltä miltä Lowcardin leffan voi lehtien perusteella olettaa tuntuvan, ilman että sorruttaisiin väkinäiseen köyhäilyyn. Musat on miellyttävät ja monipuoliset, editointi ei häiritse, kuvaus toimii ja onpa mukana hiukan omaperäinen ratkaisukin yhdistää intro ja kaikkein nimekkäimpien kundien matskut sisältävä montaasi yhdeksi samaksi aloituspaukuksi.
Varsinaisten parttien aatelia on aloittava bloodwizardi, Aaron Herrington, sekä enderin paikalla tukevasti istuva Dave Abair. Hyvä osuus on myös promoleffasta käyvä 5Boro –partti. Puuli ja takapiharamppi puolta tarjoilee Daf Coozie –partti sekä Creaturen Gordon Eclerin osuus. Hiukan mustanlampaan roolia leffassa toimittaa Ron Allen, jonka meno on niin härski että meininki kääntyy plussan puolelle (Gäri, jätkä tykkäis!).

Leffa kestää puolisen tuntia ja lätyltä löytyy vielä muutamat mukavat boonus pätkätkin. Dvd:n ostamista on helppo suositella, koska hintakaan ei muutamaa euroa enempää ole. Kiekkoja on ainakin löytynyt Kampin Laminasta jonne Osaston Juho on niitä maahantuonut. Käyppä kattoo oisko vielä jäljellä.

7

Arvostelu julkaistu moneenkertaan oikoluettuna HangUpin numerossa 4/2010.